Maltillisesti positiivinen

Hanna Kivisalo

Tuomas Rauhala

Positiivisen ajattelun konseptilta on länsimaisessa yhteiskunnassa vaikea välttyä. Puhe ajatuksen voimasta yhdistää kirjakaupan hyllyjä, sosiaalisen median julistuksia, tieteellisiä julkaisuja, yksisarvisten, keijujen ja enkeleiden maailmoissa operoivia henkisiä opettajia sekä kristillisyyden moderneja muotoja.

Positiivinen ajattelu yhdistää toisiinsa keskenään täysin vastakkaisia uskomusjärjestelmiä. Osittain tämä johtuu siitä, että käsitteeltä puuttuu selkeä ja yhteinen määritelmä. Positiivisella ajattelulla voidaan tarkoittaa arkista ”elämä kantaa, ei valiteta turhasta” -asennetta mutta myös maagista ajattelua, jonka mukaan ihmisen ajattelemat hyvät tai pahat asiat automaattisesti tapahtuvat hänelle. Itsellenikin on vaikeuksien keskellä annettu ymmärtää, että vastoinkäymiseni syy on väärissä ajatuksissani ja riittämättömässä uskossani.

Usko positiivisen ajattelun voimaan viehättää, koska se antaa tunteen siitä, että tulevaisuutta voi hallita. On helpottavaa ajatella, että muuten niin ennustamattomassa maailmassa voi sentään kontrolloida oman elämänsä tapahtumia tai edes reaktioita niihin. Sekin on helpottavaa, että myötätunnon ehtyessä on lupa ohittaa vaikeuksiensa kanssa kamppailevat lähimmäiset energiasyöppöinä. Jotkut välttelevätkin tragedian kohdanneita ihmisiä ikään kuin vaikeudet tarttuisivat sanoista. Positiivisen mielenlaadun ylläpitämiseen vetoamalle he sulkevat kärsivät elinpiiristään, ja siten hidastavat toipumista. Ulospääsy tuskasta kun käy useimmiten juuri vaikeiden tunteiden tiedostamisen ja niiden sanoittamisen kautta.

Vaikuttaa siltä, että positiivisen ajattelun voimasta puhuvat innokkaimmin ne, jotka eivät ole sitä henkensä pitimiksi tarvinneet. Jos temperamentti on otollinen, perhetausta ja mieli tasapainoinen, on helppo haksahtaa ajattelemaan, että optimistinen suhtautuminen elämään on kaikille samanlainen valinta. Hyvinvointivaltion kasvateilla on kiusaus ajatella, että kaikki elämässä oleva hyvä on jollain tavalla omaa ansiota. Etuoikeutetun ihmisen tunnistaakin siitä, että vesilasin äärellä hän miettii, onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Puhdasta ja juomakelpoista vettä etuoikeutettu ei lasissa näe, koska hänelle se on itsestäänselvyys.

Positiivisuuskriisistäni huolimatta haluan opettaa lapsilleni maltillisesti positiivista elämänasennetta. En maagista ajattelua, en elämän realiteettien ylenkatsomista enkä ajatuksen voimalla pyhitettyä itsekkyyttä. Haluan opettaa lapsilleni, että vaikeuksienkin keskellä kannattaa etsiä kiitollisuuden aiheita, ja että lopusta käsin katsottuna monet synkätkin elämänvaiheet näyttävät merkityksellisiltä. Ensisijaisesti haluan heidän ymmärtävän, että jokaisella ihmisellä on arvo, joka ei raukea tyhjiin, vaikka elämä miten kolhisi, ja ajattelu negatiivisuuden puolelle painuisikin. Jokainen ihminen on rakkauden arvoinen, jokainen lyhytkin elämä on merkityksellinen.

Maltillisesti positiivinen kasvatustapani on jo tuottanut tulosta. Huomasin sen, kun lähdin lasten kanssa kirjastoon yhtenä kesäloman viimeisistä päivistä. Kun pysähdyimme parkkipaikalle, perheen eskarilainen riuhtaisi auton oven auki, veti keuhkot täyteen ilmaa ja huusi kovalla äänellä: TERVE MAAILMA! MÄ TULIN NYT! Silloin ilmassa väreili syksyn lisäksi kuusivuotiaan koko elämänriemu. Ei ollut epäilystäkään, etteikö hän uskoisi omaan arvokkuuteensa, merkityksellisyyteensä ja rakastettavuuteensa.

Sitä elämänriemua koitan olla sammuttamatta lasteni silmistä – positiivisella, negatiivisella tai millään muullakaan ajattelulla.

Hanna Kivisalo

Kirjoittaja on äiti Sekunnit ja tunnit -blogin takaa

Vierasblogi

Tässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.