Kippis kielletylle

Laituri käväisi firman matkalla Englannissa. Maassa oli kaikki hyvin, kevät pitkällä, lampaat laitumilla ja yllätys, yllätys: Suomi-kulttuuri puheenaiheena!

Tällä kertaa paikalliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät ihmetelleet metsäkylämme Pisa-tutkimustuloksia, vaan juopon elokuvaohjaajan kommentteja The Guardian sanomalehdelle. Haastattelussahan ohjaaja Aki Kaurismäki heittää viiniä huiviin ja välillä huivin ohi sellaisella tahdilla, että intaantuu avautumaan toimittajalle ”lopullisesta ratkaisusta”. Kaurismäen mielestä asiat ovat jiirissä, kunhan maailmaa hallitsevat raharikkaat kuljetetaan kartanon taakse liina silmillä mutta toki taskut tyhjennettyinä.

Suomi, tuo rauhaa rakentavien SALT-neuvottelujen, puunhalaajien, sovittelijoiden ja rauhannobelistien kehto, saa epäilemättä unohtaa jäsenyytensä YK:n turvallisuusneuvostossa, kun häiriintynyt kulttuuriväki pääsee sössimään Tarjan ja Martin hikisen työn. Kai punakone sentään rankaisee lähettilästään pöhönäpuheistaan seuraavissa Elokuvasäätiön rahanjaoissa?

Toisin kuin Suomessa, brittilehtien toimituksiin ei ilmeisesti liiemmin ole pesiytynyt ammattimaisia mielensäpahoittajia ja tosikkoja, jotka turhanpäiväisen datailun ja nenänkaivuun lomassa julkaisevat isoja otsikoita pienistä asioista. Senpä vuoksi taisinkin päästä kollegojen Kaurismäki-uteluista vähällä. Ja Suomi? Mitä hiljattain puusta pudonneiden suomalaisen tekemiset ja sanomiset muka englantilaisia hetkauttaisivat, vaikka brändityöryhmä ja Lenita toisin väittävät.

Omat asiakkaani eivät ole nähneet yhden yhtä Kaurismäen ellua, koska eivät kuulu niin sanotusti kohderyhmään. Olen moneen otteeseen kehottanut engelsmanneja karttamaan amalgaamejaan punaviinillä syövyttävien villapaitakriitikoiden kehumia Suomi-filmejä. Tämä viimeisin Kaurismäen ranskankielinen oli sitä yhtä ja samaa vanhan kertausta, jonka Chaplin osasi sanoa napakammin ja äänettä jo sata vuotta sitten.

* * *

Lenita ja muut maailmaa nähneet opaskirjailijat ovat aina varoittaneet, ettei kollegaa pidä loukata ottamalla puheeksi tabuja. Olen muuten täysin päinvastaista mieltä.

Ei englantini hääviä ole, saksasta puhumattakaan, mutta sen verran Laiturikin sanatonta viestintää kapakan pöydässä ymmärtää, että huomaan, milloin kaveria alkaa kyllästyttää.

Kuka helkkari jaksaa jauhaa säästä, rugbystä, jalkapallosta ja gofista, kun voidaan ottaa ja haukkua paavi ja kuoripoikia kiusaavat katolisen kirkon hiipparit sekä paljastaa sotasankarien ja kuninkaiden homostelutaipumukset. Vahingonilo, paskanpuhuminen ja juorut ne vasta kansakuntia yhdistävätkin. Kippistä Uralin perhosille vaan!

Palaillaan!