Piilota X Palauta

Apinat radiokanavilla

1 Kommentoi

Nouseva intonaatio on hallitusti tai hallitsemattomasti puhuttaessa tapahtuva väliaikainen äänentason muutos korkeammaksi. Yleensä se on sijoitettu painotukseksi lauseen tai sanan loppuun.

Suomessa tämä kiekuva ääntämistapa sai alkunsa pääkaupunkiseudun pissistyttöjen keskuudessa, josta se lumipallovyörynomaisesti on tartuttanut samanikäiset pojanklopit ja nopeasti heitä vanhemmat flikat ja poijaat sekä myös nuoren aikuisväestön.

Laiturin kaltaista karvakorvaa tämä luonnoton puhetapa ottaa kupoliin niin maan perusteellisesti. Tapasin aivan äskettäin pärstikkäisessä keskustelussa noin kolmikymppisen miehenkörilään. Hänen puheensa nouseva intonaatio oli niin vahvaa, että ensi kuulemalta minun oli mahdotonta ymmärtää yhtään mitään hänen puheestaan. Erotin vain päin pläsiäni kailotetut honottavat lopputavut. Minun oli pyydettävä häntä useamman kerran toistamaan sanomisensa pystyäkseni muodostamaan jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä hän yritti viestittää.

Nouseva intonaatio on saastuttanut pahasti kaupallisten radiokanavien eräät toimittajat, ja kun nuo honottavat välispiikit alkavat kuulua, vaihdan kanavaa tai pistän koko toosan kiinni. Ei sitä kestä Erkkikään.

Oman lukunsa ovat radiomainokset: yksi puhelinoperaattori alkoi käyttää radiomainonnassaan nousevalla intonaatiolla paasaavaa pelleä. Joitakin kuukausia myöhemmin kävin työmatkalla Etelä-Suomessa, ja eikö tuo sama tyyppi mainostanut tällä kertaa yhtä ravintolaa.

Kävin kyseisen juottolan nettisivuilla ja silmäilin heidän kattaustaan. Sitten lähetin heille sähköpostin, jossa kohteliaasti sanoin, että heidän ruokalistansa vaikuttaa herkulliselta, mutta kysyin samalla, miten helvetissä olette saaneet lainattua Korkeasaaresta apinan huutamaan radiopuffiinne. Kysyin myös, onko pelkoa, että tuo macho on kapakassanne mylvimässä korvaani, jos pistäytyisin sinne asiakkaiden kanssa kupittamaan. En ole tähän päivään saakka saanut heiltä vastausta kysymyksiini.

En seuraa tv:n hömppäpaskasarjoja, mutta niiden kuulemiselta ei voi välttyä kun ihmisillä on laite kodeissaan ja televisioita on auki myös julkisissa tiloissa. Nousevan intonaation pahinta lajityypppiä edustaa käsittämätön lasten, nuorten sekä aikuisten satuohjelma ”Salatut Elimet”.

* * *

Vielä on pari vuotta niin sanottua omaa aikaa. Riemuitaan siitä, miehet! Nyt nimittäin Ikea on kasaamassa lootikkohalliaan Joupin kyntöpelloille ja riistää meiltä oman hengähdyshetken. On kieltämättä ollut rentouttavaa törpötellä naapurin Kalevin Viron-tuliaisia, änkätä poliikasta ja loppuyöstä tilittää intiimivaivoista, kun akat ovat olleet bussiretkellä kaakattamassa kipoille ja kirsoille. Oi, Ikea, olisit vain pysynyt siellä Parkanon mettien takana!

Palaillaan!

1 kommentti Kommentoi

Kommentit

4.9.2012 03:01

Niinhc3a4n ne superihmiset snaovat, ettc3a4 jc3a4rjestelykysymys . Itse asiassa heillc3a4 on tukiverkosto, joka auttaa. Perhe, sukulaiset, ystc3a4vc3a4t. Aina kyseinen henkilc3b6 ei ehkc3a4 itse oivallakaan, kuinka suureksi avuksi lc3a4heiset ovat varsinkin silloin kun tarvitaan lastenhoitajaa tai arjen pyc3b6rittc3a4jc3a4c3a4. Voi edetc3a4 myc3b6s pienin askelin ja aloittaa yhdestc3a4 illasta viikossa ja katsoa miten asiat silloin jc3a4rjestyvc3a4t. Kokonaisen tutkinnon opiskelu vaatii paljon enemmc3a4n kuin yhden illan viikossa. Varsinkin pikkulapsiperheessc3a4 tyc3b6n ohessa opiskeleminen on rankkaa ja vaatii joustoa puolisolta tai apua suvulta. Lasten kasvettua moni aikuinen lysc3a4htc3a4c3a4 kotiin, vaikka silloin olisi aikaa opiskeluunkin.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.