Teiniliitosta mallia
-
Kuva: JokeValtakirjaspesialisti Timo Laaninen selvittää sotkut.
Keskustan puheenjohtajataisto käy kovilla kierroksilla. Tuomo Puumalaa tuetaan Teiniliiton metkuilla. Puolueen sääntöjä epäillään rikotun, kun nuoret ovat valinneet edustajia Rovaniemen puoluekokoukseen.
Samaan tapaan kuopattuja puolueosastoja virvoiteltiin henkiin tohtoreiden Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen taistellessa presidenttiehdokkuudesta Urho Kekkosen erottua virastaan syksyllä 1981.
Vaan ei hätää. Sotkuja selvittelee puoluesihteeri Timo Laaninen, jolla on vankkaa alan kokemusta Teiniliitosta. Tuskin Rovaniemellä sentään joudutaan yhtä hankalaan tilanteeseen kuin Mikkelissä 1975.
Keskustanuorten liittosihteerinä toiminut Laaninen tarkasti muiden puolueiden nuorten kanssa teinien valtakirjoja kolme vuorokautta. Kokous pääsi alkamaan vasta, kun poliittiset ryhmät pääsivät sopuun voimasuhteista. Paksut väärennettyjen valtakirjojen pinot voitiin vihdoin panna syrjään.
Keskustanuoret ovat jo keksineet uuden keinon edustuksensa vahvistamiseksi. Puoluekokoukselle jätetyssä aloitteessa vaaditaan, että kansaneläkelaitoksen olisi maksettava alle 25 vuotiaille 1 000–2 000 euroa lapsentekorahaa.
Kansliatoimikunta osoitti solidaarisuutta toiseksi suurimman oppositiopuolueen puoluekokouksen alla häätämällä setelinnostoautomaatin kansanedustajien lehtienlukusalista. Ei eduskunnankaan pidä maksaa 2 000 euroa kuukaudessa nostoautomaatista, kun sellaiset on jouduttu lopettamaan monesta syrjäseudun taajamasta. Vajaakäytössä ollut automaatti poistuu lopullisesti lainsäätäjien kesäloman jälkeen.
Tasavalta saattaa sittenkin saada kohta ensimmäisen kristillisdemokraatteja lähellä olevan kansliapäällikön. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) jokerikortti on valtiovarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja, maa- ja matsätaloustieteiden maisteri Päivi Nerg. Edellisellä kerralla presidentti Tarja Haloseen törmännyt kokoomuksen ehdokas, Euroopan rajaturvallisuusviraston päällikkö Ilkka Laitinen joutuu ehkä jäämään taas toiseksi.
Eläkkeelle lähtevän eduskunnan lainsäädäntöjohtajan Keijo Koivukankaan (kesk) paikka täytettäneen pikavauhtia ennen kansanedustajien kesälomia ja vieläpä naisehdokkaalla. Tuolissa on vahvasti kiinni Koivukankaan sijainen, vanhempi eduskuntasihteeri, varatuomari Maija-Leena Paavola. Sanansa tosin on sanottavana myös asiakirjatoimiston päälliköllä Ari Apilolla, joka on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja varatuomari.
Kari Valtonen
Kari Valtonen pohtii politiikan ilmiöitä. Tervetuloa mustien autojen matkaan!
Uusimmat
- (18:38) Robinin kesä kuluu merellä ja keikkaillessa
- (17:44) Kossu avaa kautensa yllätyksellä
- (15:30) Kadonneiden helmien treenit Vartissa
- (14:44) Esiintyjähaku Seinäjoen torilla on alkanut
- (14:30) Kolme pohjalaista finaaliin
- (14:00) Missä liikuit torstaina? Kysely selvittää kulkusi
- (13:20) Tältä näyttää Bon Jovin hulppea lava sunnuntaina Suomessa
- (13:00) Matonpesupaikka avautui
Uusimmat blogit ja kolumnit



Päivän kysymys
Liity Seinäjoen Sanomien nettikumppaniksi!
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.




