Keltainen kortti

Kommentoi

Eduskunnan jalkapallojoukkueen viikonvaihteen ottelumatkasta Sveitsin Neuchateliin ei ole lapsille kertomista. Ainoa suomalaisten tilastomerkintä niin sanotusta saksankielisten maiden turnauksessa oli urheilukerhoa johtavan keskustan varapuheenjohtajan Timo Kauniston (kesk) keltainen kortti.

Sekin kalpenee selvästi Jacob Södermanin (sd) aikoinaan samasta turnauksesta hankkimalle punaiselle kortille. Söderman lensi kentältä kostettuaan demareiden ryhmänjohtajan Olli Helmisen puolesta potkaisemalla itävaltalaisedustajaa persuuksille.

Näihin päiviin asti kansainvälisesti menestyksekkäimmän suomalaisen miesjalkapallojoukkueen titteliä kantaneelle eduskunnan joukkueelle kävi tällä kertaa nolosti. Se hävisi kaikki kolme otteluaan, Saksalle 3-0 sekä Sveitsille ja Itävallalle kummallekin 1-0.

Näin vaikka kansanedustajapulan takia suomalaiset saivat säännöistä poiketen marssittaa kentälle kahden sijasta peräti kolme virkamiestä.

Eduskunnan puhemiespörssi heilahtelee lähes päivittäin. Vihreät romuttivat porvarihallituksesta kieltäydyttyään Seppo Kääriäisen (kesk) puhemieshaaveet, kun taas Eero Heinäluoma (sd) nousi takaisin listalle Jyrki Kataisen (kok) palautettua hallitusneuvottelut lähtöruutuun.

Pörssissä kovaa nousua viime päivinä on tehnyt Anssi Joutsenlahti. Hän pääsee puhemiehen nuijan varteen, jos perussuomalaiset nousevat hallitukseen, tapahtuipa se sitten kokoomuksen tai demareiden kumppanina.

Kaatamalla porvarihallitushankkeen vihreiden kenttä yllätti paitsi Kataisen myös puolueen eduskuntaryhmän. Ryhmä äänesti 8-1 tuohon hallitukseen menemisen puolesta, kun taas puoluevaltuuskunta hylkäsi ajatuksen luvuin 23-16.

Ryhmän piirissä kyseltiinkin harmistuneena, ovatko vihreiden säännöt perustuslain vastaiset. Laissa kun puhutaan vain eduskuntaryhmistä, mutta ei ollenkaan puolueista.

Vaaleissa kaikkien aikojen rökäletappion kärsineen keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen julisti vappuna takinkäännön maailmanmestaruuskilpailut avatuksi, kun hallitukseen mielivät puolueet pyörtävät lupauksiaan. Keskusta itse jättäytyi kisasta ilmoittautumalla suoraan oppositioon.

Siitä saattaa kuitenkin tulla koko kisan voittaja. Matti Saarisen (sd) ottaman epävirallisen väliajan mukaan hallitusneuvotteluihin noussut keskusta on ainakin nyt kirinyt selvään johtoon.

Hallitusneuvotteluista kesken kaiken poistumaan joutuneelle kansanedustajaksi nousseelle SAK:n entiselle puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle (sd) Säätytalolla vietetyt kaksi viikkoa opettivat, mikä on työmarkkina- ja hallitusneuvottelujen ero. Työmarkkinaneuvotteluissa on aina vain palattava neuvottelupöytään saman vastapuolen kanssa, piti tästä tai ei.

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.