Kärki-Seura
Kiinnostaisiko sinua olla vaikuttamassa kärkeläisten elämään?
Hyvät kärkeläiset, lähestyn teitä kaikkia Kärki-seura ry:n johtokunnan puolesta. Olemme seuran johtokunnassa huolissamme kärkeläisten yhteisöllisyydestä ja halusta toimia vapaaehtoisesti oman alueen hyväksi, alueen viihtyisyyden sekä turvallisuuden turvaamiseksi. Ajat muuttuvat ja yhdessä tekeminen on huomattavasti vähentynyt.
Haluamme Kärki-seura ry:ssä mielellään toteuttaa asioita, mitä johtokunnan jäseniltä pyydetään/toivotaan. Toivoisimme kärkeläisiltä apua ns. vanhanaikaiseen "kökkähenkeen", näin saisimme nopeammin ja enemmän aikaiseksi kärkeläisten hyväksi. Kärki-seura ry:n johtokuntaan kaivataan nyt "uutta verta".
Kärki-seura ry:n vuosikokous pidetään torstaina 24.2.2011 klo 18.30, Kärki-talon iltapäiväkerhon tilassa (käynti hammashoitolan vierestä). Toivotamme kaikki kärkeläiset tervetulleiksi kokoukseen.
Kärki-seura ry:n johtokunnan puolesta Sirpa Rossi, pj.
Kärki-Seura ry on aktiivinen asukasyhdistys Seinäjoella. Kärki-Seura ry:n tavoitteena on toimia alueen asukkaiden etuja ajavana tahona, kehittää Kärjen asuinaluetta viihtyisäksi ja vaikuttaa alueen palvelujen parantamiseen. Kärki-Seura ry:lle voit tehdä aloitteita ja ehdotuksia asioista, joihin haluaisit meidän vaikuttavan.
Kärki-Seura ry:n johtokunnan jäsenet valitaan vuosikokouksessa. Vuosikokous on avoin kaikille. Uusia ideoita ja ajatuksia otetaan vastaan pitkin vuotta.
Tervetuloa mukaan toimintaamme.
Uusimmat
- (06:00) Harvinainen koirarotu sai pentuja - katso kuvat!
- Leffa-arvio: Paha merkitsee omansa
- Leffa-arvio: Omintakeinen ja raju Spring Breakers
- Laki muuttuu - energiatodistus kaupan ehtona
- Haukkalasta vuoden yrittäjänainen
- Kolme Tangojen jatkoon Seinäjoelta
- Maistuuko kalja – ryhdy oluttuomariksi! 2
- Leffa-arvio: Kaunis Kultahattu
Uusimmat blogit ja kolumnit


Päivän kysymys
Liity Seinäjoen Sanomien nettikumppaniksi!
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.





