Virian emoyhtiö vähentää 10

Viria-konsernin emoyhtiössä Viria Oyj:ssä eli entisessä Anvia Oyj:ssä käydyt yt-neuvottelut ovat johtamassa noin 10 henkilön irtisanomiseen taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Sopeuttamistarpeen taustalla konsernin olennainen pieneneminen viime kesän yritysjärjestelyn jälkeen.

Paljon liikkuvat alakoululaiset ovat ”Seinäjoen ihme”, joka herätti myös leikki- ja liikuntavälineitä valmistavan yrityksen huomion

Seinäjoella tehty työ lasten ylipainon ehkäisemiseksi ja liikunnan lisäämiseksi sai suosiollista näkyvyyttä viime vuonna niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. ”Seinäjoen ihmeeseen” tutustuivat niin ruotsalaiset, saksalaiset kuin eteläkorealaisetkin ryhmät ja tiedotusvälineet. Laineet...

KSML: Nuorten aikuisten asema työmarkkinoilla heikentynyt – työskentelevät yhä useammin alempana toimihenkilönä

Nuorten aikuisten asema työmarkkinoilla on heikentynyt, uutisoi Keskisuomalainen . Entistä harvempi nuori aikuinen työskentelee ylempänä toimihenkilönä, kun taas yhä useampi nuori aikuinen toimii työntekijäammatissa tai epäitsenäistä toimistotyötä tekevänä alempana toimihenkilönä. Tiedot ilmenevät...

90-vuotias Seinäjoen Energia juhlii

Vuonna 1927 perustettu energiakonserni Seinäjoen Energia täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Seinäjokelaisten sähköhuollosta huolehtimisen lisäksi yhtiön palvelut täydentyivät vuonna 1979 kaukolämmöllä ja vuonna 2011 vesihuollon palveluilla, kun Seinäjoen Vesi Oy ensin yhtiöitettiin Seinäjoen Energian...

Ilkka ja Pohjalainen tabloideiksi

Ilkka-Yhtymän hallitus on päättänyt, että maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen muuttavat ulkoasunsa tabloidiksi. Lehdet alkavat ilmestyä uudessa muodossaan keväällä 2018. Tarkkaa julkaisupäivää ei ole vielä päätetty. Ilkan ja Pohjalaisen uudistuksen jälkeen kaikki konsernin yhdeksän lehteä ovat...

Elokuva-arvio: Sodan kauhuja naisnäkökulmasta

Anne Fontainen ohjaama Viattomat kertoo nimessään sen, mistä on kyse: viattomien kärsimyksistä sodan jaloissa ja siitä epäoikeudenmukaisesta faktasta, että he joutuvat elämään loppuelämänsä kokemustensa kanssa. Elokuva sijoittuu Puolaan 2. maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1945. Tapahtumahetkellä...

Sairastapaus muuttaa teatterin ohjelmistoa

Seinäjoen kaupunginteatterin kevätkauden ohjelmisto menee osittain uusiksi. Jäljellä olleet viisi Esitystalouden näytöstä perutaan sairastapauksen vuoksi. - Jouduimme tekemään harmillisen ratkaisun pakon edessä. Kevätkauden esitys- ja harjoitusaikataulu on niin tiukka, ettei korvaaville näytöksille...

Tom Of Finland -elokuva valittiin kansainvälisen elokuvafestivaalin avauselokuvaksi – poikkeuksellista suomalaiselle elokuvalle

Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva on valittu Göteborgin kansainvälisten elokuvajuhlien kilpailusarjaan. Elokuva on myös valittu festivaalien avauselokuvaksi, mikä on suomalaiselle elokuvalle poikkeuksellista. Festivaalit järjestetään 27. tammikuuta –6. helmikuuta. – On tärkeää löytää...

Seinäjoki kilpailee Vapon ensimmäisestä teknisen hiilen tuotantolaitoksesta – suotuisat markkinat voivat varmistaa asian myöhemminkin

Energiayhtiö Vapo on kertonut hakevansa sijaintia ensimmäiselle teknisen hiilen Vapo Carbons -tuotantolaitokselleen. Valtio-omisteisen yhtiön on tarkoitus jalostaa Vapo Oy:n turveresursseista muun muassa aktiivihiiltä ja hiilimustaa teollisuudelle. Yhtiö tähtää kansainvälisille markkinoille, jonka...

Eepeen edustajistovaaliin haetaan ehdokkaita

Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupalle valitaan maaliskuussa uusi edustajisto. Joka neljäs vuosi käytävä edustajiston vaalien ehdokasasettelu on nyt alkanut. Edustajisto valitaan osuuskaupan jäsenistä, jotka myös käyttävät osuuskaupassa omistajille kuuluvaa päätösvaltaa. Vaaleissa voi olla ehdokkaana jäsen...