Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Salainen valtakunta on animaatioseikkailu, jossa intohimoisesti luontoa tutkivan biologi-isän teinityttö joutuu hurjaan taikapyörteeseen ja tupsahtaa kutistuneena keskelle metsän salaista valtakuntaa. Eikä valtakunnassa suinkaan ole kaikki hyvin, vaan siellä käydään armotonta taistelua hyvän ja pahan välillä. Hyvikset näkevät luonnon kauneuden ja arvon, ja pyrkivät säilyttämään sen.
Kullanhuuhdonnan Pohjanmaan mestaruuskisat järjestetään Kurikassa sunnuntaina 26. toukokuuta. Kisapaikkana on kirkkoahteen Meijarinlampi. Kilpailijat huuhtovat esiin hiekkaämpäriin piilotetut kultahiput. Aloittelijakin voi osallistua kilpailuun omassa sarjassaan. Mukana ovat Suomen parhaimmat huuhtojat.
Diandra Floresilla pyyhkii paremmin kuin hyvin. Vuoden takaisen Idols-voiton jälkeen laulajattaren elämä on ollut aikamoista pyöritystä eikä kiire ole helpottamassa edes kesän kynnyksellä. Parhaillaan Diandra valmistelee uutta pitkäsoittoaan.
Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden Kulttuurihurautus tuo kesällä Seinäjoen kyliin taidetyöpajatoimintaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden ulottuville. Toimintapisteitä ovat kylillä sijaitsevat kylätalot, koulut, leikkikentät, nuorisoseurantalot sekä kesäleirit ja erilaiset tapahtumat ympäri Seinäjokea.
Antti Tuisku on tyytyväinen. Toisenlainen tie -albumin parin viikon takaisen julkaisun jälkeen hän on ehtinyt ottaa pari viikkoa hieman rauhallisemmin. – Tässä on tullut henkinen tyhjiö levyn lähdettyä ihmisten soittimiin elämään omaa elämäänsä. Toisaalta en ole koskaan ollut näin varma mistään aikaisemmasta tuotoksestani, Tuisku painottaa.
Fast & Furious -elokuvasarjan kuudetta osaa tähdittävät tuttuun tapaan muun muassa Vin Diesel, Paul Walker ja Dwayne Johnson.
Angry Birds -hahmot saavat syyskuussa maailman ensimmäiset viralliset postimerkit.
Seinäjoen Sanomien verkkosivut ovat uudistuneet. Jatkossa verkosta on entistä helpompi löytää päivän tärkeimmät paikalliset uutiset, henkilöhaastattelut ja menovinkit. Päivän lehti -selain Toimitus nostaa uusimpia ja kiinnostavimpia juttuja jatkossa sivuston ylä- ja alalaidassa näkyvään Päivän lehti -selaimeen.
Yhdysvaltalainen hevoskouluttaja ja konsultti Don Höglund vierailee Seinäjoen Farmari-näyttelyssä heinäkuussa. Höglund on tehnyt töitä muun muassa Walt Disney Companylle ja Pentagonille sekä kouluttanut Melanie Griffithin ja Don Johnsonin hevosia.
Viides Joupiska Soi -pelimannitapahtuma alkaa tänään torstaina Seinäjoella liikuntakeskus Joupiskan alueella. Päivän aloittaa kello 17 MLL:n järjestämä ilmainen lastentapahtuma. Mukana ovat muun muassa Peppi Pitkätossu ja muita hahmoja.
Vilma Heikkilä edustaa Suomea Euroopan suurimmassa mallikatselmuksessa Pariisissa toukokuun lopussa. Paikalla eurooppalaisia ja japanilaisia mallitoimistoja. 16- vuotias ähtäriläinen Heikkilä on seinäjokelaisen mannekiinikoulu Parissin oppilas.
Pyörätien jatke ei ole sama asia kuin suojatie, muistuttaa Liikenneturva pyöräilijöitä. Pyöräilijän on pyörätieltä ajoradalle tullessaan väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa muuta liikennettä. Pyörätieltä tuleva pyöräilijä saa ajaa tien yli pyörätien jatketta pitkin, mutta hänen on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa ajoradan muuta liikennettä.
Sedun kulttuurialan koulutus on siirtymässä Kurikkaan. Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuusto päättää asiasta kokouksessaan keskiviikkona 5.
Valtakunnallista Puutarhapäivää vietetään 24. toukokuuta. Puutarha-alan yhdistykset, yritykset ja muut toimijat järjestävät useita puutarhatapahtumia, joissa kohtaavat alan harrastajat ja ammattilaiset. Erilaisia tapahtumia on eri puolilla maata.
Etelä-Pohjanmaa tunnetaan erikoisuuksistaan kuten piimävellistä, kropsusta, käristemakkarasta ja koskenkorvasta.Näin saa Seinäjoen seudun elinkeinokeskuksen johtaja Juha Luukon mukaan olla.
Inga Pyyn Kieku kylmentyneille -teos on suuri ja värikäs. Seinäjoen taidehallissa intensiivinen taulu valloittaa helposti ison seinän ja vangitsisi katseen missä tahansa olohuoneessa tai suuremmassakin julkisessa tilassa.
Huippusuosion saavuttaneella poplaulaja Robinilla on kiireinen kevät. Koulut päättyvät kesäkuun ensimmäinen päivä, jolloin nuori artisti pääsee juoksemaan suoraan todistustenjaosta keikkalavalle Poriin.
Koskenkorvan Urheilijat avaa superpesiskautensa torstaina näyttävästi. Kotipelin Kiteetä vastaan panee vauhtiin Voice of Finland -kilpailun voittanut Antti Railio, joka kajauttaa ilmoille Maamme-laulun. Paikalla on myös finaalissa kisannut oman kylän mies Osku Ketola. Peli alkaa Koskenkorvalla kello 18.
Laitakaupungin orkesteri ja vieraileva solisti Otto Grundström esittävät perjantaina Bar15:ssa ohjelmistoa, joka nähdään kesäkuussa Provinssirockin lavalla.
Vuoden 2013 Valtakunnallisten kotiseutupäivien esiintyjähaku on alkanut. Hakuaika päättyy perjantaina 28. kesäkuuta. Virallisia avajaisia vietetään Seinäjoen kauppatorilla perjantaina 9. elokuuta. Avajaisten lisäksi esiintyjiä haetaan 9. -10. elokuuta väliselle ajalle Seinäjoen kauppatorille. Rytmi yhdistää -teeman toivotaan näkyvän esityksessä.
Aatu hykertelisi tyytyväisenä, jos olisi seuraamassa vihreää taloutta ajavien airuiden edesottamuksia niin Saksassa kuin muuallakin EU:ssa.
Paperiliiton puheenjohtajan Veikko Ahtolan kielenkäytössä SAK oli pelkkä kolme kirjainta ja toimisto. Vallantäyteisen teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alangon arvoasteikoissa Elinkeinoelämän Keskusliitosta EK:sta on konttorin lisäksi...
Istu ja pala. Kello on vartin yli yksi, ja tässä sitä on päivästä hurahtanut jo lähemmäs kuusi tuntia persauksen päällä. Makuulta aamupalapöytään, autoon ja toimistolle tietokoneen ääreen.
Neljä täyttä kuukautta luottamustoimia on takana. Kuntapolitiikan ydin on siinä ajassa kirkastunut. Se voidaan kiteyttää neljään ämmällä alkavaan kysymykseen. Mitä palveluja on lakisääteisesti järjestettävä? Millaiset laatukriteerit tai taso niille...
Eläkeläisiä ja käytettyjä tuontiautoja kohdellaan Suomessa yhtä huonosti. Kummatkaan eivät saa oikeutta kuin pitkien valitusten kautta.
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Samuel L. Jackson suomalaisen elokuvan tähdeksi? Kyllä, mieluinen ja kiinnostava uutinen elokuvien ystäville.Jenkkitähti näyttelee suomalaisen Jalmari Helanderin uutusleffassa Big Game. Moni muistaa Helanderin joulupukkielokuvan Rare Exports, josta...
Yhteisvastuu on mennyt överiksi. Tämä koskee niin ylivelkaantuneiden maiden auttamista heittämällä uutta rahaa hukatun perään kuin seikkailijoiden tempausten maksamista.
Ehdotan, että peruskoulu luopuu luokkatasoista, tai ainakin lisää merkittävästi eri-ikäisten lasten yhteisopetusta. Uudistus lisäisi koulurauhaa ja opiskelun mielekkyyttä. Läpi tunnetun historian ovat lapset kasvaneet sisarusten ja muiden eri-...
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä.
Tutustu kumppanitoimintaan tästä.
Etsi Kalle Kuovin kuva Seinäjoen Sanomista. Palkintona on ilmainen autonpesu Törnävän Nesteellä tai lounas arkisin Ravintola Marttilan Tallissa.
Klikkaa lukijakilpailuun tästä.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.