Paikalliset

Mannerheim piti päämajaa ”kanakopissa” Seinäjoella

Mannerheimia ja hänen toimiaan Suomen historian käännekohdissa käsitellään Seinäjoella tänä vuonna näyttelyssä, draaman kantaesityksessä ja seminaarissa.

Mannerheim johti valkoista armeijaa helmikuun alusta maaliskuun loppuun vuonna 1918 päämajajunasta, joka sijaitsi Seinäjoen asemalla teräsverkkoaidan takana. Kansa kutsui päämajaa ”kanakopiksi”.

Juna oli turvallisuussyistä ympäröity korkealla teräsverkkoaidalla sen jälkeen, kun Mannerheim oli joutunut murhayrityksen kohteeksi.

Seinäjoki muuttui parin kuukauden ajaksi pienestä maaseutupaikkakunnasta kiireiseksi, sotilaita kuhisevaksi varuskunnaksi. Esikuntaan kuului useita kymmeniä henkilöitä.

Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon näyttely valottaa vuoden 1918 tapahtumia Seinäjoella ja koko maassa. Avajaisia vietetään Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä, Mannerheimin syntymäpäivänä 4. kesäkuuta. Näyttely avautuu yleisölle 5. kesäkuuta, ja se jää osaksi Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museon perusnäyttelyä.

Valtakunnallinen avoin symposiumi järjestetään pääkirjastossa 9. marraskuuta. Näytemä Mannerheim ja kettujen sota saa ensi-iltansa 12. lokakuuta.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat