Paikalliset

Ilmajoen kirkkoherra: Kolme halunnut naimisiin mielikuvitusolennon kanssa

Marika Hiltunen

Seinäjoen seudulla peräti kolme ihmistä on halunnut mennä naimisiin mielikuvitusolennon kanssa. Asiasta kertoo Seinäjoen Sanomille Ilmajoen kirkkoherra Kari Mantere.

– Kaksi seinäjokelaista miestä tuli puhelinsoiton jälkeen kotiini keskustelemaan, että heillä on morsian, jonka kanssa he ovat menossa naimisiin ja heidät pitää vihkiä. Toinen miehistä tuli jo aamulla seitsemältä. Kun keskustelimme enemmän asiasta, kävi ilmi, että kyse oli kuvitteellisista kumppaneista, sillä aviopuolisoita ei löytynyt mistään. Tähän liittyi henkistä sairautta.

Mantereen mukaan myös yksi Tampereen seudulta oleva nainen soitti hänelle 1990-luvulla ja kertoi menevänsä naimisiin ilmajokelaisen miehen kanssa.

 

Kun keskustelimme enemmän asiasta, kävi ilmi, että kyse oli kuvitteellisista kumppaneista, sillä aviopuolisoita ei löytynyt mistään.”

Tämäkin aviokumppani paljastui lopulta mielikuvitusolennoksi.

 

Kukaan ei kuitenkaan ole halunnut mennä esimerkiksi esineen tai rakennuksen kanssa naimisiin Etelä-Pohjanmaalla. Maailmalta on uutisoitu objektiseksuaalisesta amerikkalaisesta Erika Eiffelistä, joka on naimisissa Eiffel-tornin kanssa.

Seinäjoen Sanomat tavoitti kaikki Etelä-Pohjanmaan kirkkoherrat tai heidän viransijaisensa. Kukaan heistä ei ole saanut tämänkaltaisia vihkimispyyntöjä.

– Jos joku haluaisi mennä naimisiin esineen kanssa, se ei olisi lain mukaan mahdollista. En muutenkaan vihkisi, koska avioliitto on miehen ja naisen välinen asia, sanoo Isojoen kirkkoherra Jari Kuusi.

Kurikan kirkkoherra Heikki Sariola kertoo hymyilevänsä, jos joku tulee tällaista pyytämään.

– En ymmärrä tätä asiaa.

Myös Lapuan kirkkoherra Matti Salomäki ottaisi tällaiset vihkimispyynnöt huumorilla.

– Se on ulkomaan elävien touhua, sanoo puolestaan Alavuden kirkkoherra Timo Kumpunen.

Teuvan kirkkoherra Lauri Annala ottaisi oudon vihkimispyynnön sielunhoidollisena keskusteluna.

– En tuomitse ketään, sillä jokainen ihminen on tärkeä. Pitäisi kuitenkin keskustelemalla selvittää, mikä on järkkynyt elämän perusasioissa, pohtii Annala.

Myös Ähtärin kirkkoherra Pauli Kaivosoja, Karijoen kirkkoherra Markku Sarento, Töysän vt. kirkkoherra Ari Auranen sekä Pohjanmaalta Laihian kirkkoherra Mertsi Saarela lähtisivät purkamaan tilannetta sielunhoidon kautta.

– Jos joku haluaisi mennä naimisiin leijonan tai kirkon kanssa, keittäisin pyytäjälle kahvit ja keskustelisin hänen kanssaan elämästä. Lähden kuitenkin siitä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia, sanoo Alajärven kirkkoherra Lasse Pesu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Aiheesta muualla: 

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/198836-e-pn-kirkkoherrojen-erikoiset-ha...

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat