Paikalliset

Basisti jätti Softenginen uuden levyn kynnyksellä

Softengine ilmoitti Facebookissa jatkavansa nelihenkisenä. Eero Keskinen ei tiennyt, aikooko yhtye hankkia uuden basistin ja koska, jos aikoo.

Softenginen basisti Eero Keskinen ei jatka yhtyeessä. Yhtye julkaisi tiedon Facebookissa perjantaina puolilta päivin, ja Keskinen vahvisti asian Seinäjoen Sanomille.

- Syynä on näkemysero yhtyeen taiteellisesta linjasta, sanotaanko näin, Keskinen kertoo.

Hän kertoo miettineensä asiaa jo melko pitkään. Keskinen tarkentaa vielä sanomaansa, että Softenginen musiikin kaupallinen suunta ei sovi hänen makuunsa.

- Ilmoitin asian muulle bändille, ja he sanoivat että valinta on sinun, Keskinen kertoo.

Hän korostaa, että bändin keskinäiset suhteet ovat muuten kunnossa. Kulunut vuosi on ollut kaikin puolin hieno kokemus.

- Sanoisin, että bändin etua ajatellen tässä ei kannata olla kiinnostunut yhden jäsenen tekemisistä vaan koko yhtyeestä ja sen musiikista, Keskinen toivoo.

Softengine ilmoitti jatkavansa nelihenkisenä samalla, kun se ilmoitti uuden levynsä julkaisupäivämäärän. Odotettu albumi julkaistaan 17.10 ja levyjulkkareita juhlitaan Seinäjoen Rytmikorjaamolla 18.10.

Lisää aiheesta: 

Softenginen uusin sinkku Yellow House julki - kuuntele täältä!13.6.2014 10.22
Softengine rokkasi torilla KOMIA-palkinnon kunniaksi6.6.2014 13.41
Softengine hienosti 11. Euroviisuissa 11.5.2014 01.30
Softengine euroviisufinaaliin – Seinäjoen lukiolta kannustusvideo vielä ääntenlaskennan aikana9.5.2014 00.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat