Paikalliset

Hyllykallion kentän myynti ei tule olemaan läpilyönti

Hyllykallion Skaala-areena on isännöinyt useita 3000 - 4000 katsojan superpesisotteluita.

Liikuntapaikkarakentamista pohtinut Seinäjoen kaupungin työryhmä julkaisi viime viikolla puolentoista vuoden työn tuloksen.

Raportti tarjosi ilonaiheita jalkapallolle ja jääurheilulle, joiden olosuhteiden kehittämiseksi ehdotus sisälsi yhteensä noin viiden miljoonan euron panostuksen kaupungilta tuleville neljälle vuodelle.

Raportti sisälsi myös ehdotuksen investointien kattamiseksi: Liikuntatoimi luopuisi Kivistön kentästä ja Hyllykallion pesäpallokentästä, jotka kaavotettaisiin ja myytäisiin asuntorakentamiseen. Ehdotuksessa Hyllykallion tekonurmi siirrettäisiin Nurmon koulukeskuksen kentälle.

Nyt olemme menossa säästöissä pimeälle puolelle.”
Skaala-areenana tunnetun kentän realisointiaikeet ovat saaneet hyllykalliolaiset ja pesäpalloväen varpailleen. Muun muassa valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Aki Ylinen kritisoi ehdotusta Ilkassa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

– Nyt olemme menossa säästöissä pimeälle puolelle. Kentän maapohjan myyntiin liittyy liian monta näkökohtaa, että esitystä voisi tukea, Ylinen toteaa.

Ylisen mukaan kentän menettäminen olisi alueelle samaa ”kohtuuttomien iskujen” sarjaa kirjaston ja neuvolan menettämisen kanssa. Ylinen toteaa myös, että tekonurmen kunto kärsii siirrosta ja luopumisella mitätöitäisiin kentän saamiseksi tehty talkootyö.

Työryhmä perustelee ehdotustaan sillä, että siirtämällä kenttä Nurmon koulukeskukseen sen käyttöä voidaan lisätä ja käyttömenoja alentaa.

Hyllykallion kentän pääkäyttäjän Nurmon Jymyn puheenjohtaja Petri Välimäki ei halunnut vielä kommentoida tarkemmin työryhmän ehdotusta.

– Meillä on pian tulossa hallituksen kokous ja haluan jutella ja kuunnella ensin, mitä heillä on sanottavaa.

On se aika mielenkiintoinen ehdotus.”
Välimäki sanoo, että työryhmän mietintö on kyllä aiheuttanut keskustelua.

– On se aika mielenkiintoinen ehdotus, Välimäki pyörittelee.

Työryhmä esittää:

Jalkapallo: Jouppilanvuoren tekonurmesta rakennetaan monikäyttöinen, liigakelpoinen stadion. Kaupunki rakentaa perusinfran (kentän, katsomot, sosiaalitilat, valot), hallinnoi kenttää ja päättää sen käytöstä. SJK tai muut yksityiset vastaavat ravintola- ym. tilojen rakentamisesta. Kaupungin kokonaisukustannukset 2,2 miljoonaa, joista kaupunginvaltuusto myönsi maanantaina ensi vuodelle 500 000 euroa.

Jääurheilu: Vanhan jäähallin peruskorjaus Mestis-tason halliksi (suunnittelu 2014, toteutus 2016–2017). Ison avotekojään peruskorjauskustannukset selvitetään.Tutkitaan mahdollisuuksia rakentaa jääareena Seinäjoki Areenan yhteyteen.

Tuloja: Investointeja katetaan luopumalla Kivistön kentästä ja Hyllykallion tekonurmikentästä. Alueet kaavoitetaan ja myydään asuntotuotantoon.

Muuta: Peräseinäjoen, Nurmon ja Ylistaron liikuntapaikat keskittyvät lähelle liikuntahalleja ja alueen kouluja, joiden kehittämistä jatketaan. Lisäksi esiin nostettiin Impivaaran ampumarata-alueen muuttaminen Järvirannan ampumaradan yhteyteen sekä speedway-radan siirtäminen Routakalliolta Itäisen ohikulkutien varteen.

Työryhmän esitysten toteutumisesta päättää aikanaan valtuusto.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat