Asuminen

Nämä ovat yleisimmät virheet lampun valinnassa

ASUMINEN Markkinoilla on jo niin monenlaisia lamppuja, että kaupan lamppuhyllyllä saattaa kansalaisella mennä sormi suuhun.

Motivan viestintäpäällikkö Suvi Salmela myöntää, että lamppuhyllyn edessä voi mennä sormi suuhun.

Jari Aalto/ Motiva

Tällä hetkellä markkinoilta löytyy erilaisia energiansäästö-, led- sekä halogeenilamppuja. Kaikkein energiatehokkaimpia ovat Motivan viestintäpäällikkö Suvi Salmelan mukaan kaksi ensin mainittua, joista led vielä hivenen tehokkaampi.

– Halogeenilamput sen sijaan ovat energiasyöppöjä. Ne poistuvatkin osittain valikoimista vuonna 2018.

Olemme tottuneet 60 watin lamppuun, mutta enää wattimäärä ei kerro yhtään mitään.”

Kaupan lamppuhyllyllä Salmela suosittelee tarkistamaan muutaman asian pakkauksesta, jottei lamppuostos tuota kotona pettymystä. Ensimmäisenä hän mainitsee virhearvioinnin lampun luovuttaman valon määrän suhteen.

– Olemme tottuneet 60 watin lamppuun, mutta enää wattimäärä ei kerro yhtään mitään. 8-wattisella ledillä saa nykyisin ihan saman valomäärän. Nykyisin valon määrä luetaan lumen-luvusta. 800 lumenista tulee yhtä paljon valoa kuin vanhasta 60 watin hehkulampusta, hän selventää.

Pieleen voi mennä myös lampun värisävyn kanssa.

Valittavana on lämmintä, kellertävää valoa tuottavia ja kylmempää, sinistä valoa tuottavia lamppuja.

– Värisävyt ilmoitetaan kelvin-merkinnöissä. Nimenomaan energiansäästölampuissa ja ledeissä kannattaa katsoa värimerkintää. Jos tykkää lämpimästä valosta on 2 700–3 000 kelviniä hyvä, jos taas kylmemmästä, puhtaan valkoisesta, on 4 000–5 000 kelviniä oiva valinta.

Myös lampun syttymisnopeuteen kannattaa kiinnittää huomiota.

– Esimerkiksi varastossa, jossa käydään vain harvoin, on hyvä olla lamppu, joka syttyy nopeasti ja valaisee hyvin. Viiveellä syttyvä lamppu ei ole välttämättä hyvä valinta myöskään kodin eteiseen, hän sanoo.

Hyvä led kestää jopa 25 vuotta.”

Tärkeä asia lampun valinnassa on keston tarkistaminen.

Siinä missä vanha hehkulamppu kesti noin vuoden, kestää halogeeni noin kaksi vuotta, energialamppu 6–12 vuotta ja hyvä led jopa 25 vuotta.

Lamppujen käyttöikään vaikuttavat ominaisuudet ovat vuosien varrella muuttuneet radikaalisti.

– Led ei toimi samalla periaatteella kuin hehkulamppu, joka ikään kuin paloi loppuun. Ledissä valon tuotto pikku hiljaa alenee, Motivan viestintäpäällikkö Suvi Salmela tiivistää.

Salmela muistuttaa, että myös sytytyskertojen määrällä voi jonkin verran vaikuttaa lampun käyttöikään.

– Jos lamppu kestää 50 000 sytytyskertaa, se on jo erinomainen lamppu.

Käyttökustannuksiltaan nykylampuista edullisimmaksi tulee juuri led-lamppu.

– On laskettu, että jokainen led säästää vähentyneenä sähkönkulutuksena ostajalleen 50 euroa käyttöaikanaan verrattuna markkinoilta jo poistuneisiin hehkulamppuihin.

Suvi Salmelan vinkit lamppukaupoille:

Tiloihin, joissa oleskellaan vain lyhyitä aikoja, kannattaa valita nopeasti syttyvä lamppu, ei energiansäästölamppua.

Jos valaisin sijaitsee vaikeassa paikassa, kannattaa valita led, koska sitä ei tarvitse vaihtaa usein.

Saunaan suositellaan halogeenia, koska se kestää hyvin korkeita lämpötiloja.

Himmennettävissä valaisimissa toimii toistaiseksi kaikkein varmimmin halogeenilamppu.

Edellä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta ledit toimivat jo loistavasti muissa käyttökohteissa, kunhan muistaa tarkistaa lumen-määrästä, että valoa tulee riittävästi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta: 

Asiantuntija: Näin paljon aurinkopaneeleiden hinnat ovat laskeneet viimeisen viiden vuoden aikana4.5.2015 21.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Asuminen

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat