Puheenaihe

Vaalikone: Pakkosterilisaatiosta pitää luopua, vaativat ehdokkaat – "Suomi pitää kiinni jääräpäisyydellä"

Kuvituskuva.

Sirkku Aalto / arkisto

Uutissuomalaisen vaalikoneeseen vastanneet presidenttiehdokkaat ovat lähes yksimielisiä siitä, että transsukupuolisten pakkosterilisoinnista tulee Suomessa luopua.

Suomessa on edelleen voimassa translaki, joka edellyttää sukupuolen juridisen vahvistamisen ehtona lisääntymiskyvyttömyyttä. Laki myös alistaa juridisen vahvistamisen psykiatrien lausunnoille.

Ehdokkaista Laura Huhtasaarta (ps.) lukuunottamatta kaikki ovat sitä mieltä, että nykyinen translaki pitäisi poistaa.

Tuula Haatainen (sd.) muistuttaa, että lainsäädännön vaatimukselle sukupuoltaan korjaavan henkilön lisääntymiskyvyttömyydestä ei ole mitään asiallista perustetta.

– Se on historiallinen jäänne, joka on ristiriidassa Suomen ihmisoikeussitoumusten kanssa ja tulee poistaa. Suomeen tulee säätää sukupuolen itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki, Haatainen vaatii.

Pekka Haavisto (vihr.) nostaa esiin sen, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa transihmisiltä vaaditaan lisääntymiskyvyttömyyttä.

– Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi huhtikuussa, että pakkosterilisointi on ihmisoikeusloukkaus. Tarvitaan translain kokonaisuudistus, jossa turvataan transihmisen itsemääräämisoikeus ja oikeudellinen sekä lääketieteellinen prosessi erotetaan toisistaan, Haavisto muistuttaa.

Hänen mukaansa transsukupuolisten pakkosteriloinnista tulee luopua, ja lääketieteellisen hoidon tulee perustua sukupuoliristiriitaa kokevan tarpeeseen saada hoitoa.

Merja Kyllönen (vas.) arvioi, että transsukupuolisten pakkosterilointi on menneisyyden linjaus, josta Suomi pitää järjettömällä jääräpäisyydellä kiinni.

Kansanliikkeen ehdokas Sauli Niinistö puolestaan arvioi lyhyesti, että pakkosterilisaatio ei ole ihmisoikeuksien mukaista.

Muut ehdokkaat eivät avanneet kantaansa pakkosterilisoinnin luopumisesta tarkemmin.

Tutki vaalikoneen avulla, mikä on sinulle parhaiten sopiva presidenttiehdokas.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat