Paikalliset

Työntekijöiden omistamassa yrityksessä asiat sovitaan yleensä aamukahvin yhteydessä

KAUPUNKI Vuoden eteläpohjalainen uusyritys Tank Pro on työntekijöidensä omistama. Henkilöstöomisteinen yritys on alueella ja koko Suomessa harvinainen ja ainutlaatuinen.

Vuoden eteläpohjalaiseksi uusyritykseksi valittu, Seinäjoella toimiva Tank Pro Oy on erikoistunut alumiinisiin painesäiliöihin, joilla kuljetetaan jauhemaisia ja rakeisia aineita. Kymmenen osakkaan yrityksen toimitusjohtajan Janne Pitkäsen (vas.)mukaan työyhteisöä kuvaa sana ”hakeutuvainen”. 11 ammattilaisen joukkoa ei tarvitse erikseen ohjata työssä, vaan jokainen osaa etsiä kiireisimmän työprojektin tehtäväksi. Vieressä tuotannonohjauksesta vastaava Jussi Hirvelä.

Matias Helinko

Päivölässä sijaitsee pieni teollisuushalli, jonka suojissa valmistetaan, huolletaan ja korjataan raskaan kuljetuskaluston säiliöpäällirakenteita. Yritys on erikoistunut alumiinisiin painesäiliöihin, joilla kuljetetaan jauhemaisia ja rakeisia aineita.

Koneiden keskellä työskentelee harvinainen duunareiden työyhteisö: Vuoden 2017 uusyrittäjiksi valitun seinäjokelaisen Tank Pro Oy:n omistavat sen työntekijät. Tämä malli oli myös yksi syy, jonka vuoksi Uusyrityskeskus Neuvoa-antava valitsi Tank Pro Oy:n vuoden eteläpohjalaiseksi uusyritykseksi.

– Henkilöstöomisteinen yritys on alueella ja koko Suomessa harvinainen ja ainutlaatuinen. Yritys on omalla toiminnallaan osoittanut sen, että henkilöstöomisteisuuskin voi olla toimiva ratkaisu. Esimerkillään he osoittavat ja luovat uskoa siihen, että vastaavissa tilanteissa henkilöstön perustamat yritykset voivat toimia vaihtoehtoina toiminnan jatkuvuudelle, Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Ari Loukasmäki perustelee valintaa.

Yritys on uusi, mutta tekijät sen taustalla ovat pitkän linjan ammattilaisia. Kymmenen yrittäjän yhteistyö kantaa aina 90-luvulle saakka ja samaan työpaikkaan.

Yksi Tank Pron yrittäjistä ja tuotannonohjauksesta vastaava Jussi Hirvelä kertoo, että sysäys oman yrityksen aloittamiseen lähti keväällä 2014 entisen työnantajan epävarmasta taloudellisesta tilanteesta. Työn tekemisestä oli tullut tekijöille hankalaa, ja työurien jatkuminen oli epävarmaa.

Perustettavaan yritykseen osallistuneet työntekijät lähtivät yritykseen mukaan eri suuruisilla osakkuuksilla, ”rahkeidensa mukaan”. Toiminnan osakasyrittäjät aloittivat käytännössä tyhjästä hallista moppi kädessä.

– Ensin irtisanoimme itsemme. Sen jälkeen päätimme etsiä yhdessä tiloja, joissa aloittaa itse toiminta. Tämän jälkeen aloitimme etsimään koneita. Ja toivoimme, että saisimme tilauksia asiakkailta, Hirvelä kuvaa tilannetta.

Yhtenä syynä uuden yrityksen perustamisessa Hirvelä erittelee myös kasvaneen hallinnon tason. Oma yritys nähtiin mahdollisuutena oman työllistymisen lisäksi tuottaa laadukkaampia ja asiakaslähtöisempiä palveluita. Uudessa yrityksessä henkilöstöomisteisuus onkin mahdollistanut joustavampaa päätöksentekoa.

– Hallintomme on pieni. Raportteja, joilla ruokittaisiin organisaatiota, ei ole. Pystymme päättämään kaiken keskenämme. Palavereita emme juuri pidä, vaan asiat sovitaan yleensä aamukahvin yhteydessä.

Hirvelä myöntää, että aivan tyhjästä toimintaa ei sentään aloitettu, ja kevyt hallintomallikin on mahdollinen ainoastaan siksi, että tekijöillä on pitkä yhteinen historia.

Tank Pro toimii alalla, jolla kotimaiset markkinat ovat suhteellisen pienet ja kilpaillut. Toiminnan aloittaminen edellyttää pitkää ammattitaitoa, luotettavuutta ja henkilösuhteita asiakkaiden keskuudessa.

– Pitkät perinteiden ansiosta asiakkaat tuntevat meidät. Ja niiden ansiosta toiminta lähti hyvin käyntiin ja saimme vähitellen riittävästi tilauksia, Hirvelä toteaa.

– Ammattitaito on tietenkin edellytys, että näin voidaan toimia. Myös asiakkaat tietävät tekijöiden osaamisen, ja yhteen hioutuminen on tapahtunut paljon aikaisemmin.

Toimintaansa Tank Pro aikoo kasvattaa maltillisesti. Laajentumissuunnitelmia ei varsinaisesti ole, vaan tilannetta arvioidaan tarpeen mukaan. Yrityksen kuluvan vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 2,5 miljoonaa euroa. Kymmenen omistajan lisäksi yrityksen työvoimaa on lisätty yhdellä uudella työntekijällä.

Toimintaa on laajennettu alihankintaketjuilla, jotka täydentävät eri osaamisalueita ja tarvittaessa tuovat lisäkapasiteettia kasvavan kysynnän haasteisiin. Yritys on myös italialaisen painesäiliövalmistajan O.ME.P.S. SRL:n virallinen jälleenmyyjä ja huoltopiste Suomessa.

– Totesimme, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kun asiakkaat kysyivät uusia tuotteita, Italiasta löytyi yhteistyökumppani.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat