Paikalliset

Seinäjoelle kaksi uutta pakohuonetta – "Voodoo-hautausmaa on niin raju, että se on K-18"

KAUPUNKI Seinäjoelle aukeaa kaksi uutta pakohuonetta tammikuussa. Tunti on aikaa, kuka pääsee ulos?

Voodoo-hautausmaa on täysin ohjelmoidusti toimiva huone. Rajuutensa takia sinne ei pääse alle 18-vuotias.

Anna-Pia Ahola

Restamaxin Ale Pub Wäinön yläkerrasta löytyvät kokoustilat olivat vähäisessä käytössä. Ravintolakonserni aikoo nyt parantaa tilojen käyttöastetta remontoimalla ne kahdeksi pakohuoneeksi.

Pakohuoneita puuhaavat muun muassa projektipäällikkö Niko Kymäläinen ja Wäinön vuoropäällikkö Vellu Vetoniemi.

–Tämä on ollut suunnitelmissa jo pari vuotta. Kokoustilat olivat tarpeettoman vähällä käytöllä, Kymäläinen kertoo.

Pakohuoneet avataan asiakkaille tammikuun alussa. Tavoite oli saada huoneet auki uudenvuoden viikonloppuun mennessä, mutta aikataulu venähti jonkin verran.

–Vielä on paljon elektronisia juttuja, joita koodataan, Kymäläinen toteaa.

Nyt valmistuvat pakohuoneet ovat teemoiltaan voodoo-hautausmaa ja haaksirikkoutunut laiva.

Pakohuoneissa on yksi seikka, joka vaatii huoneiden päivittämisen luultavasti viimeistään parin vuoden päästä.

Vetoniemi toteaa, että yksi asiakas saattaa käydä pakohuoneessa kerran tai kaksi. Sen jälkeen huoneen tehtävät ovat jo tulleet tutuiksi. Kymäläinen sanoo, että on hyvä, jos kaikki ryhmät eivät pakohuoneesta pääse ulos.

–Sitten he toivottavasti tulevat uudestaan yrittämään.

Seinäjoella toimii jo yksi pakohuoneyritys. Kymäläinen ja Vetoniemi pohtivat, että Suomessa pakohuoneet ovat vielä suhteellisen uusi juttu, joten niille riittää vielä vuosiksi kysyntää.

–Seuraavaksi tulee virtuaalitodellisuustouhu, Kymäläinen sanoo.

Wäinön yläkertaan tulevista huoneista voodoo-hautausmaa toimii täysin ohjelmoidusti. Haaksirikkoutunut laiva on perinteisempi pakohuone.

–Tietokoneohjelmia on tehty jo pitkän aikaa. Fyysisestikin on kyseessä iso projekti, tiloihin on tehty muun muassa uusia seiniä.

Remontin hintaa miehet eivät paljasta, mutta kymmenistä tuhansista euroista kuitenkin puhutaan.

Pakohuoneet tulevat olemaan auki joka päivä. Kymäläinen uskoo, että käyttö painottuu viikonloppuihin.

–Konsernilla on tällä hetkellä pakohuoneet jo Tampereella ja Raumalla. Niissä ne on otettu hyvin vastaan, ja toki samaa toivomme tänne.

Kymäläinen ja Vetoniemi ovat itse käyneet pakohuoneissa. Vetoniemi pohtii, mikä pakohuoneessa kiinnostaa ja vetoaa.

–Se on hauskaa ja siinä kyllä tiimihenki kasvaa.

Pakohuoneen idea on, että kaksi tai useampi henkilö yhdessä suorittavat tehtäviä päästäkseen huoneesta ulos. Restamaxin Seinäjoen pakohuoneisiin on tulossa 15-20 tehtävää per huone.

Aikaa päästä ulos on tunti.

–Voodoo-hautausmaa on sen verran raju, että se tulee olemaan kielletty alle 18-vuotialta, miehet kertovat.

Pakohuone

Ryhmä lukitaan pakohuoneeseen ja heidän täytyy tietyssä ajassa ratkaista pulmia ja tehtäviä päästäkseen ulos.

Seinäjoella toimii tällä hetkellä yksi pakohuoneyritys, pakopeli FindOut.

FindOut toimii Seinäjoella Rytmikorjaamolla ja lisäksi Ilmajoella.

Rastamax avaa kaksi uutta Run Out -pakohuonetta Seinäjoelle tammikuussa.

Restamaxilla on Seinäjoella neljä ravintolaa: Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner, Ale Pub Wäinö ja Galaxie Center.

Lähteet: restamax.fi, findout.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat