Paikalliset

Pohjanmaa ralli palaa SM-sarjaan

Arkistokuva.

Arkistokuva/ Toni Ollikainen

Pohjanmaa ralli ajetaan tänä vuonna jälleen SM-sarjaan kuuluvana osakilpailuna.

Kesäkuun puolessa välissä ajettavan kilpailun kilpailukeskuksena toimii Seinäjoella hotelli Sorsanpesä. Erikoiskokeet suunnitellaan Seinäjoen ja lähikuntien alueella, mutta reitti pidetään salassa lähes kilpailun alkuun saakka.

Rallin huoltoalueena puolestaan tulee toimimaan perjantaina 15. kesäkuuta Rengastien Autotarvikkeen piha-alue ja lauantaina 16. kesäkuuta Isonkyrön koulukeskus, joihin molempina päivinä on yleisöllä vapaa pääsy.

Kilpailunjohtaja Erkki Hemminki lupaa tiedotteessa ralliviikonlopulle kovatasoista kisailua ja yleisöystävällistä oheisohjelmaa. Tänä vuonna VIP-alueeseen panostetaan entistä enemmän, ja alueelle on mm. bussikuljetus.

– Erikoiskokeita löytyy kahdeksan kappaletta, joiden yhteispituus on noin 115 kilometriä. Erikoiskokeista kaksi ajetaan perjantaina ja loput lauantaina. Kannattaa seurata tarkasti Pohjanmaa rallin Facebook- ja nettisivuja, minne päivitetään tieto reitistä ja muista uutisista ensimmäisenä, Hemminki vihjaa.

Pohjanmaa ralli on esillä jo Pohjanmaan Suurmessuilla 7.-8. huhtikuuta. Tapahtumaosastolla on esillä SM-sarjan kilpailukalustoa.

Pohjanmaan ralli 15.–16. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat