Puheenaihe

Suomalaisten säästämiselle yksi ylivoimainen syy – "Sopiva puskuri on parin kuukauden nettopalkka"

OMA RAHA  Suomalainen varautuu säästämällä: "Sopiva puskuri 2–3 kuukauden nettopalkka."

Kesälomaa varten voi säästää etukäteen tai tehdä lomaa varten budjetin. Näin pysyy paremmin selvillä siitä, miten rahat kuluvat.

arkistokuva

40 prosenttia LähiTapiolan kyselyyn vastanneista ilmoitti säästävänsä pahan päivän varalle.

Kolmannes sanoi säästävänsä vanhuuden varalle.

Ekonomisti Hannu Nummiaron mielestä tulevaisuuteen varautuminen riittää hyvin säästämisen syyksi.

– Yhdelle paha päivä tarkoittaa menoa, joka on tulossa mutta ilman päivämäärää. Toinen varautuu täysin yllättäviin menoihin. Kolmannelle kyse ei ole edes mistään vahingosta vaan hän varautuu johonkin ei-toivottuun aikakauteen, vaikkapa työttömyyteen, sanoo LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaro.

60 prosenttia LähiTapiolan rahastosäästäjistä kertoi, ettei ole käyttänyt säästöjään.

Säästöt ovat monelle taloudellinen puskuri, joka toimii myös stressinpoistajana.

Paljonko on "sopiva" pahan päivän puskuri?

– Esimerkiksi parin kolmen kuukauden nettopalkka voi olla hyvä puskuri, Nummiaro sanoo.

Keskeistä on, että puskuria ei säilytä käyttötilillä, jotta säästöt eivät hupene ennen aikojaan.

Vinkkejä säästämiseen

Varoja saatetaan tarvita jo ensi viikolla, siksi sijoitusten riskitaso kannattaa pitää maltillisina.

Pahan päivän -puskurin ollessa koossa, on helppo siirtyä eläkevarannon kartuttamiseen, jolloin sijoitushorisontti on pidempi ja tuottohakuisempi.

Korkoa korolle -efekti hyödyttää eniten pitkäaikaissäästäjää. Jos säästää 10 vuotta 100 euroa kuussa viiden prosentin vuotuista tuottoa tarjoavaan sijoituskohteeseen, olisi säästöajan lopussa lähes 15 500 euroa. (Vinkit antoi Hannu Nummiaro)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat