Puheenaihe

Kuulutko tähän joukkoon? – Kaksi kolmesta on tyytymätön Postiin

Arkisto/Johanna Erjonsalo

Suomalaiset eivät anna hyviä yleisarvosanoja Postin, Kelan, työ- ja elinkeinotoimiston tai sosiaalitoimiston palveluille.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan suomalaisista kaksi kolmasosaa on tyytymätön Postin, kolme viidestä Kelan ja neljä viidestä työ- ja elinkeinotoimiston palveluihin. Vähiten tyytyväisyyttä kohdistuu kotikunnan sosiaalitoimistoon.

Tyytyväisimpiä suomalaiset ovat päivittäistavarakaupan, apteekin ja oman pankin palveluihin.

Tutkimuksessa huomattiin myös, että yksityisiä terveyskeskuspalveluita käyttävät ovat keskimäärin tyytymättömämpiä (40%) kuin kunnallisia terveyspalveluita käyttävät (63 %).

Tutkimuksessa vastaajilta tiedusteltiin, millaisen arvosanan he antavat eri palveluita tarjoavien tahojen toiminnalle. Arvioitavia julkisia ja yksityisiä palveluntarjoajia oli kaikkiaan kolmetoista. Arviointi suoritettiin viisiportaisen arvosana-asteikon (erittäin hyvä – erittäin huono) avulla.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 23.–28.3. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1028. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Oletko tyytyväinen Postiin?

En, palvelujen laatu on huonontunut viime vuosina
79% (548 ääntä)
En aina, mutta ymmärrän nykytilanteen
7% (50 ääntä)
Olen, vaikka aina on parannettavaa
7% (49 ääntä)
Olen
5% (36 ääntä)
En ole tyytyväinen enkä tyytymätön
1% (10 ääntä)
Ääniä yhteensä: 693

Näihin olemme tyytyväisiä:

Erittäin tai melko hyvän arvosanan saavat:

Päivittäistavarakauppa (87 %)

Apteekki (84 %)

Oma pankki (69 %)

Vakuutusyhtiö (66 %)

Teleoperaattori (65 %)

Alko (64 %)

Oma energiayhtiö (56 %)

Verohallinto (56 %)

Kotikunnan terveyskeskus (53 %).

Näihin emme ole tyytyväisiä:

Sosiaalitoimisto (hyvä 10 % ja huono 10 %)

Työ- ja elinkeinotoimisto (huono 35 % ja hyvä 20 %)

Posti (hyvä 37 % ja huono 37 %)

Kela (hyvä 40 %)

Lähde: Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat