Urheilu

Pettynyt Patrick Kane myöntää: Tulimme voittamaan kultaa, kaaduimme Ruotsin maalivahtiin

MM-KIEKKO Yhdysvaltain päävalmentaja Jeff Blashill yritti väittää, että sunnuntain pronssiottelulla olisi merkitystä. Uskoikohan itsekään?

Yhdysvaltain kapteenia Patrick Kanea ei ehkä tunneta – tai ei ainakaan nuorempana tunnettu – jääkiekkomaailman sulavimpana tyyliniekkana, mutta välierätappion Ruotsille Kane kantoi kunnialla. Aika moni jenkkipelaaja paineli suoraan koppiin sanomatta sanaakaan, Kane hoiti omat velvoitteensa maksavaa yleisöä kohtaan.

– Avauserä oli meiltä hyvä, mutta Ruotsin maalivahti (Anders Nilsson) otti uskomattomia torjuntoja. Jatkossa koko vastustajan joukkue oli todella vahva, hän antoi tunnustusta Ruotsille ja hulppeat 41 kertaa torjuneelle Nilssonille.

– Saimme turnauksen aikana melko hyvin kiinni ison jään pelistä, vaikka meillä ei ole siitä juurikaan kokemusta. Tämän parempaan se ei kuitenkaan riittänyt, Kane murehti.

Kun pronssiottelu sinnikkäästi vuosi toisensa jälkeen kuuluu MM-kisojen otteluohjelmaan, pitäisi se sunnuntaina vielä päksiä pois.

– Me tulimme tänne voittamaan mestaruuden. Pronssipeliin on todella vaikea löytää latausta, mutta jostain se vain on kaivettava, turnauksen pistepörssin voitossa saldolla 8+11=19 kiinni oleva Kane sanoi.

Päävalmentaja Jeff Blashill yritti vielä valaa henkeä sunnuntaille.

– Meillä ei ole montaakaan (yhteensä 18, 2000-luvulla vain kolme) mitalia MM-kisoista, olisi tärkeää pystyä sellainen ottamaan, sanoi Blashill.

Uskoikohan itsekään?

Juttu jatkuu videoiden jälkeen.

Peli ei jättänyt jossiteltavaa

Itse peli ei jättänyt minkään sortin jossiteltavaa. Kun taulussa ovat lukemat 6– 0, homma on aika lailla paketissa. Yhdysvallat kyllä rimpuili ja harasi vastaan, välillä painostikin, mutta Tre Kronor oli yksinkertaisesti tiiviimpi ja tasapainoisempi paketti.

Avauserä oli jenkkiväritteinen, mutta joukkue törmäsi viimeistään liudan isoja koppeja ottaneeseen maalivahti Anders Nilssoniin.

– Yhdysvallat oli parempi ensimmäisessä erässä, Ruotsin päävalmentaja Rickard Grönborg myönsi.

–  Tarkoitus ei ollut ottaa jäähyjä, mutta otimme kuitenkin. Nilsson oli loistava ja puolustimme uhrautuvasti, hän lisäsi.

Ottelun ratkaisu puolivälin molemmin puolin oli Yhdysvaltain kannalta jopa nolo. Adam Larssonin 2+2 -minuuttinen ei tuottanut jenkkien 1– 0 tasoitusta, vaan Magnus Pääjärven 2– 0 -maalin alivoimalla.

– Siitä peli kääntyi. Olisi pitänyt iskeä tasoitus, mutta omissa kolisi. Ensimmäisen erän pelaamiseen olen maalinteko lukuun ottamatta tyytyväinen, Yhdysvaltain luotsi Jeff Blashill totesi.

Heti Larssonin pitkän rangaistuksen jälkeen Ruotsi pääsi puolestaan ylivoimalle ja Patrik Hörnqvist rankaisi Johnny Gaudreaun tyhmän huitomisjäähyn lopulla ja vain 11 sekuntia Hörnqvistin osumasta Mattias Janmark iski viimeisen naulan 4– 0.

Peli oli ohi, kun se oli juuri ylittänyt puolivälinsä.

Lindholm tylytti Gaudreauta

Gaudreaun huitaisusta Hampus Lindholmin selkään olisi voinut jyvittää enemmänkin minuutteja kuin ne kaksi, jotka hän sai.

–  Jos hän luulee olevansa niin iso tähti, ettei häntää saa taklata, niin olkoon sitten niin. Ylivoima kelpaa kyllä meille, Anaheimin puolustaja virnuili.

Isomman rangaistuksen perään MM-kisojen ensikertalainen ei lähtenyt huutelemaan.

–  Se meni niin kuin meni. Saimme ylivoiman joka tapauksessa, Lindholma kuittasi.

Teksti: Tuomas Heikkilä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat