Puheenaihe

Kevätjuhla lauantaina – peruskouluista lähtee yli 58 000 oppilasta, kymppiluokan suosio rojahtanut

Suvivirsi kajahtaa ilmoille taas lauantaina.

Arkisto/ Lotta Åberg

Lauantaina vietetään kouluvuoden päättäjäisiä ympäri maata.

Peruskoulun päättötodistuksen saa 58 600 oppilasta. Lähinnä ikäluokan koon vaihtelun takia perusopetuksen päättäneiden määrässä on vuosittain ollut parin prosentin heilahtelua.

Opetushallituksen mukaan perusopetuksen lisäopetuksen eli niin sanotun kymppiluokan suorittavien oppilaiden määrä on viime vuosina laskenut roimasti. Tänä keväänä kymppiluokan suorittaa arviolta 700 oppilasta, kun vielä viisi vuotta sitten näin teki reilut 1 800 oppilasta.

Kymppiluokan suosiota vähentää ainakin se, että perusopetuksen päättäjille on tarjolla aiempaa enemmän vaihtoehtoja kuten esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen ja lukioon valmistava koulutus.

Ammatillisen perustutkinnon suorittaa tänä vuonna noin 55 000 opiskelijaa ja ammatti- tai erikoisammattitutkinnon noin 21 200 opiskelijaa.

Erikoisammattitutkintojen määrä on ollut kasvamaan päin. Perusopetuksen päättäville nuorille lukio on kuitenkin edelleen ammattiopintoja suositumpi vaihtoehto.

Kevään juhlijoissa on myös 26 809 uutta ylioppilasta.

Ensi syksynä koulunsa aloittaa arviolta 60 700 ekaluokkalaista, mikä on hieman vähemmän kuin viime vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Usu: Jo joka kolmas peruskoululainen käy yhtenäiskoulua19.5.2018 10.33

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat