Puheenaihe

Tämän takia Teuvo Hakkarainen selvisi Veera Ruohon pahoinpitelystä sakoilla

Teuvo Hakkarainen

Arkisto

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) tuomittiin maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa sakkoihin edustajakollegansa Veera Ruohon (kok.) pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Syyttäjä vaati Hakkaraiselle ehdollista vankeutta, mutta käräjäoikeus ei yhtynyt vaatimukseen.

Tuomio liittyy joulukuiseen välikohtaukseen eduskunnassa, jossa humalassa ollut Hakkarainen tarttui Ruohoon ja suuteli tätä väkisin. Tapaus sattui pikkujoulunvieton yhteydessä eduskunnan kahviossa.

Sitä oli todistamassa kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.), jonka mukaan Hakkarainen oli ilmestynyt heidän pöytäänsä päihtyneenä.

Tolvasen mukaan Hakkarainen oli puhunut jotain, mitä Tolvanen ei ollut sen enempää kuunnellut, koska kyse oli ollut päihtyneen puheista. Yhtäkkiä Hakkarainen oli Tolvasen mukaan ottanut kädellään "niskalenkin" Ruohon kaulasta. Toisella kädellään Hakkarainen oli Tolvasen mukaan vääntänyt Ruohon päätä omia kasvojaan kohti.

Ruoho oli kieltänyt Hakkaraista ja yrittänyt vetäytyä pois, mutta Hakkarainen oli vain koventanut otettaan ja suudellut Ruohoa suulle noin 5–10 sekuntia. Tolvasen käskiessä Hakkarainen oli päästänyt irti.

Oikeuden mukaan Hakkaraisen tekoa oli pidettävä lievänä. 

Kaulasta puristamisen potentiaalisesta vaarallisuudesta huolimatta teko oli hyvin lyhytaikainen ja Ruoholle aiheutunut vahinko jäi suhteellisen lieväksi, oikeus perustelee kantaansa tuomiolauselmassaan.

– Tämän perusteella voidaan sakkorangaistusta pitää riittävänä seuraamuksena vastaajan syyksi luetuista rikoksista.

Hakkarainen joutuu maksamaan 45 päiväsakkoa. Tästä kertyy Hakkaraiselle maksettavaa 3 060 euroa.

Veera Ruoholle Hakkarainen tuomittiin maksamaan 1 400 euroa vahingonkorvauksia.

Pahoinpitelysyytettä puntaroidessaan oikeus katsoi, ettei Hakkaraisen tarkoituksena ei ollut vahingoittaa Ruohoa. Hänen oli kuitenkin täytynyt mieltää, että kovien otteiden takia seurauksena teon kohteelle aiheutuu siitä kipua ja särkyä. 

Oikeuden mukaan pahoinpitelyä ei voitukaan pitää lievänä, ja teko aiheutti myös psyykkistä kärsimystä.

Seksuaalisen ahdistelun osalta oikeus totesi, että Ruoho oli vastustanut edustajakollegansa suutelemista.

Hakkarainen puolustautui sillä, että hän olisi vain halunnut halata Ruohoa ja antaa suukon tämän poskelle.  

Hakkarainen vetosi myös alkoholiongelmaansa ja humalatilaansa, mutta sillä ei oikeuden mukaan ollut merkitystä kumpaakaan syytettä arvioitaessa.

Syyttäjä harkitsee tuomiosta valittamista, kertoi Demokraatti-lehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Mediat: Hakkaraiselle 4 500 euroa maksettavaa Veera Ruohon pahoinpitelystä ja ahdistelusta – syyttäjä harkitsee valitusta18.6.2018 11.26
Teuvo Hakkaraisen oikeudenkäynti alkoi – syytetään pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta18.6.2018 09.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat