Paikalliset

Kahvilapaviljonki on Seinäjoen uuden Keskustorin viimeinen vivahde

KAUPUNKI Keskustorin kannen rakentamisen viimeinen vivahde on kahvilapaviljonki. Kutsusuunnittelukilpailuna toteutetun arkkitehtuurikilpailun on voittanut seinäjokelainen OOPEAA Office for Peripheral Architecture ehdotuksellaan Kontra.

Keskustorille valmistuvan kahvila-paviljonkia lähdetään suunnittelemaan OOPEAA-tomiston Kontra-työn pohjalta. Rakennuksen valmistumisen aikataulu on ensi kesässä tai viimeistään ensi vuoden 2019 syksyssä.

OOPEAA

Kesällä 2019 tai viimeistään syksyllä 2019 Seinäjoen Keskustorilla juodaan kahveja uuden torikahvila-paviljongin terassilla.

Seinäjoen kaupunki haki maalis-toukokuussa kutsukilpailuna käydyn suunnittelukilpailun kautta Keskustorin toiminnallista sydäntä. Tavoitteena oli löytää Keskustorin pohjoispäätyyn arkkitehtuuriltaan ja toiminnoiltaan korkeatasoinen ja toteutuskelpoinen suunnitelma kahvila-monitoimitilapaviljongiksi. Kahvilatoimintojen lisäksi suunnittelutehtävään kuului monitoimitilan, näyttämön sekä terassin sulauttaminen luontevaksi kokonaisuudeksi.

Palkintolautakunnan päätös voittajasta oli lopulta yksimielinen ja se suositteli jatkosuunnittelun pohjaksi OOPEAA-toimiston Kontra-työtä. Toiseksi tuli helsinkiläisen Avanto Arkkitehtien ehdotus Veranta ja kolmanneksi oululaisen arkkitehtitoimisto Laation ehdotus Lakeuden Twisti.

Palkintolautakunnan arkkitehtituomari Antti Karsikkaan mukaan suunnittelutehtävä oli sijaintinsa vuoksi rakennuksen fyysistä kokoa suurempi. Vaikka paviljonki on kooltaan ja toiminnallisesti pieni, se tulee olemaan kaupunkikuvallisesti tärkeä.

Palkintolautakunnan mukaan OOPEAA:n Kontra oli tähän tehtävään soveltuvin: luonteikas, voimakasilmeinen ja vakuuttava toripaviljonki. Ehdotuksen toiminnallisuus oli palkintolautakunnan mukaan niin ikään pääsääntöisesti moitteetonta.

– Rakennuksen ilme syntyy raskaan kattorakenteen ja ilmavien lasiseinien yhteisvaikutuksena. Rakennus on mittakaavaltaan pieni ja paviljonkimainen. Materiaalimaailmaltaan se on kuitenkin hillitty, tunnelmaltaan lämminhenkinen ja intiimi, Karsikas luonnehti voittanutta työtä voittajan julkistamistilaisuudessa.

Voittaneen Kontra-suunnitelman laatineen OOPEAA-toimiston arkkitehdin Anssi Lassilan mukaan suunnittelutehtävä oli sekä kiinnostava että haastava.

Alue on edelleen keskeneräinen, mutta valmistuessaan sijainti on kaupungin keskeisin: uusi keskittymä ja kohtaamispiste. Lassilan mukaan haasteena olikin toteuttaa näkyvälle paikalle helposti lähestyttävä ja suojaa tarjoava ympäristö, joka on samaan aikaan sekä huomiota herättävä että tunnistettava. Edelleen tilan tulisi aktivoida kaupunkilaisia, ei eristää.

– Tehtävä oli pieni, mutta sitäkin kiinnostavampi. Keskeinen haaste suunnittelussa oli tasapainon löytäminen ja pienikokoisen paviljongin liittäminen luontevasti ympäristöönsä, Lassila toteaa.

– Miten luoda paikka, jossa ihmiset viihtyvät ja joka on lähestyttävissä? Kuinka tuottaa suojaisa paikka, joka luo julkiselle toiminnalle edellytykset? Lassila havainnollistaa suunnittelutehtävää kysymyksillä.

Kilpailun ratkettua Lassila kuvasi Instagramissa toimistonsa työtä vielä seuraavasti:

– Paviljonki muodostaa keskustorin ilmeessä keskeisen elementin. Kaupunkilaisuuden tunnelma jatkuu paviljongin sisään; olet aukiolla, mutta silti suojassa, samaan aikaan julkisessa tilassa, mutta silti selvästi rajatussa paikassa.

Keskustorin arkkitehtuurikilpailu:

Kaupungin järjestämä kutsukilpailu, johon osallistuivat OOPEAA Office for Peripheral Architecture, Avanto Arkkitehdit sekä arkkitehtitoimisto Laatio.

Arvostelussa kiinnitettiin erityistä huomiota ehdotusten liittymiseen ympäröivään kaupunkikuvaan, arkkitehtoniseen ideaan ja kokonaisotteeseen, rakennuksen tilaratkaisujen toimivuuteen, omaleimaisuuteen ja monipuolisuuteen, monitoimitilan toimintojen toimivaan järjestämiseen ja liittymiseen kokonaisuuteen sekä toteuttamiskelpoisuuteen.

Arvostelussa painotettiin ratkaisun yleistä laatua. Kokonaisuuden laatua ja toimivuutta pidettiin tärkeämpänä kuin yksityiskohtien virheettömyyttä.

Paviljongin on tarkoitus olla valmis kesällä tai syksyllä 2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat