Paikalliset

Provinssin avauspäivänä festivaalialueella vieraili 22 000 musiikin ystävää

Päälavalla esiintynyt JVG sekä tämän yleisö pääsivät vielä nauttimaan auringosta.

Provinssi/ Petri Anttila

Provinssin 40-vuotisjuhlien avauspäivänä Törnävän festivaalialueella vieraili yhteensä 22 000 musiikin ystävää.

Festivaali kertoo määrän olevan tapahtuman historian toistaiseksi vilkkain torstai. Torstai on ollut avauspäivä vuodesta 2015 alkaen.

Festivaalin avauspäivä saatettiin käyntiin festivaalin alkuvuosien vaiheista kertovalla Provinssi-musikaalilla aurinkoisessa säässä. Auringosta ja alkavista lomatunnelmista yleisö pääsi nauttimaan vielä JVG:n keikalla. Kello kahdeksan jälkeen alkaneet ja ajoittain rankaksikin kehittyneet sateet kuitenkin sekoittivat illan aikana festivaalin pääkentän kuravelliksi. Todellisia musiikin ystäviä tämä ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan.

Torstain päättivät päälavalla esiintyneet ruotsalainen The Sounds ja tämän laulajan Maja Ivarssonin henkilökohtainen karisma sekä Tanskan metallisuuruus Volbeat.

Yleisömäärän ennustetaan kasvavan perjantaina ja lauantaina. Päiväkohtaisesti alueelle odotetaan yli 25 000 kävijää.

– Näin festivaalin juhlavuosi kerää Provinssin historian suurimman kävijämäärän sitten festivaalin kaikkien aikojen ennätysvuoden 2011, festivaali tiedottaa.

Festivaali kertoo, että kaikille päiville on edelleen saatavissa lippuja. Alueen kapasiteetti on 32 000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Provinssi odottaa yleisöryntäystä – vuoden 2011 ennätysyleisön odotetaan menevän rikki1.6.2018 13.10
Mallaskosken ja Stallhagenin panimot suunnittelivat oluen 40-vuotiaalle Provinssille19.6.2018 11.25

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat