Puheenaihe

Yli miljoona on kerryttänyt eläkettä opiskelulla – ylempi tutkinto nostaa kuukaisieläkettä 55 euroa

Korkeakouluopinnot kannattaa suorittaa loppuun, sillä vain valmiista tutkinnosta kertyy eläkettä. Kuvituskuva.

Ella Kajaste

Jo yli miljoonan suomalaisen tutkinnosta on kertynyt eläketurvaa. Opiskelusta on kertynyt eläkettä vuodesta 2005 alkaen. Vain suoritetuista tutkinnoista kertyy eläkettä, ja sillä halutaan kannustaa viemään opiskelut päätökseen.

Opiskelijoille kertyy eläkettä ikään kuin he olisivat töissä 728 euron kuukausipalkalla.

Vuoden 2017 loppuun mennessä 975 000 suomalaista oli suorittanut eläkettä kerryttävän tutkinnon. Kun tähän lisätään keväällä valmistuneet, luku nousee yli miljoonaan henkilöön.

Hieman yli puolet etuuden saaneista on suorittanut jonkinasteisen korkeakoulututkinnon. Vuonna 2017 kaksi kolmesta valmistuneesta oli alle 30-vuotiaita, ja hieman yli puolet naisia.

Vuosittain eläkkeeseen oikeuttavan tutkinnon suorittaa noin satatuhatta opiskelijaa.

Eläkettä kertyy ammatti-, ammattikorkeakoulu- ja yliopistotasoisesta perustutkinnosta. Myös ulkomaisesta tutkinnosta kertyy eläkettä, jos opiskelu on Kelan opintotuen piirissä.

Ylempi korkeakoulututkinto kasvattaa kuukausieläkettä 55 eurolla, mikä on saman verran kuin vuosi keskipalkkaisessa työssä. Opiskelusta kertyneet eläkkeet maksaa valtio.

Eläkettä kertyy myös monilta sosiaalietuusjaksoilta, kuten vanhempainvapailta, kotihoidon tuelta ja ansiosidonnaisilta työttömyysjaksoilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Mitä jos kaikki saisivat Suomessa eläkettä 2670 e/kk -palkan mukaisesti? Eläkepomo ottaa kantaa2.11.2016 11.02

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat