Paikalliset

Rumasta ja olemattomasta Akaasiasta kasvoi ravikuningatar – tähtäimessä Seinäjoen Kuninkuusravit, jos kaikki sujuu hyvin

Ravikuningatar Akaasialle kolmas kerta toden sanoi.

Ari Oja-Nisula kertoo, että Akaasia loukkaantui 3-vuotiaana karatessaan aitauksesta. Tamma toipui hyvin ja aloitti kisaamisen 6-vuotiaana.

Anna-Pia Ahola

Suomenhevostamma Akaasia oli varsana ruma ja olematon. Omistaja Ari Oja-Nisula osti sen emän, jonka ei edes pitänyt enää varsoa.

Oja-Nisula yritti reppanaa Akaasiaa myydäkin, mutta kukaan ei sitä huolinut.

Onneksi, sillä myöhemmin tamma osoittautui hyväksi ravihevoseksi. Reilu pari viikkoa sitten käydyissä Kuninkuusraveissa Markku Hietanen ohjasti 12-vuotiaan Akaasian voittoon.

Kolmas kerta toden sanoi: kahtena edellisvuotena Akaasia on tullut toiseksi. Voitto oli Oja-Nisulalle ja ohjastaja Hietaselle ensimmäinen.

Eteläpohjalaiset pyyhkivät pöydän muutenkin tämän vuoden Kuninkuusraveissa.

Oja-Nisulan serkku Olavi Oja-Nisulan omistama Sävel-Taika sijoittui toiseksi ja kolmannelle sijalle ylsi Ryti-Tyttö, jonka yksi omistaja ja valmentaja on lapualainen Olli-Matti Porola.

Akaasia on ollut Kuninkuusraveissa aiempina vuosina ennakkosuosikki. Oja-Nisula toteaa, että koskaan ei ennen kilpailua voi tietää, mitä tulee tapahtumaan.

Tavoitteena oli se, että Akaasia on edes mukana kisassa. Siksi voitto tulikin yllätyksenä. Tänä vuonna Akaasia jatkoi isänsä Apassin, ravikuninkaan jalanjäljissä.

Oja-Nisula ja hänen vaimonsa Elisa Oja-Nisula pohtivat, että Akaasiasta tekee hyvän ravurin sen ravivarmuus ja nopeus.

–Se on laukannut viimeksi vuonna 2013, mutta silloinkin siksi, että sitä häirittiin, Elisa Oja-Nisula muistelee.

Tammalla on kertynyt kuuden vuoden aikana noin yhdeksänkymmentä starttia ja pitkiä voittoputkia. Se nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 sijoittumalla toiseksi Turun kuningatarkilpailussa, jolloin se hävisi vain 0,2 sekuntia Saaga S:lle.

Kuninkuusravit on Suomessa vuodesta 1924 lähtien järjestetty ravikilpailu, johon osallistuvat suomenhevosoriit ja -tammat. Kyseessä on maan arvostetuin ravikilpailu.

Oja-Nisuloiden kaksoisvoittoa juhlittiin viime viikonloppuna Kurikassa.

Akaasialla on nyt luvassa jonkin verran kesälomaa, seuraavaa starttia ei ole vielä päätetty.

Mikäli hevosella vielä terveyttä riittää ja kaikki sujuu hyvin, tähtäimessä ovat tulevat Kuninkuusravit ensi vuonna Lahdessa ja vuonna 2020 Seinäjoella.

Akaasia

Isä: Apassi, emä: Mutola.

12-vuotias suomenhevostamma.

Vuoden 2018 ravikuningatar.

Omistaja, valmentaja ja kasvattaja: Ari Oja-Nisula.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat