Puheenaihe

Betonisiltojen jättiselvitys valmistui: yksi silta ei täytä lujuusvaatimuksia – tutkimukset jatkuvat

Kuvituskuva.

Arkisto/Sauvo Jylhä

Liikenneviraston jättiselvitys betonisiltojen lujuudesta on valmistunut. Selvityksen mukaan vain yksi betonisilta ei täytä lujuusvaatimuksia: vuonna 2016 valettu Kuivajoentien alikulkusilta Iissä Oulu–Kemi-radalla.

– Tämänkään osalta turvallisuusriskiä ei ole, mutta tarkempi selvitys kantavuuden alenemasta tullaan tekemään, Liikenneviraston yksikön päällikkö Minna Torkkeli kertoo.

Liikenneviraston mukaan Kuivajoentien alikulkusillan lujuuspuutteet eivät aiheuta vaaraa liikenteelle, koska rataliikenteen suurin akselipaino on sillalla nyt 22,5 tonnia ja silta on suunniteltu 35 tonnin akselipainolle.

Tutkimuksissa mitattiin sekä siltojen lujuutta että ilmamääriä. Tuloksista voidaan päätellä, että ylimääräinen ilma alentaa lujuutta. Tutkimuksessa havaittiin kohonneita ilmamääriä useammassa sillassa.

– Lujuusmarginaalit ovat korkean ilmamäärän silloissa olleet kuitenkin niin isoja, että lujuus täyttää silti vaatimuksen tätä yhtä siltaa lukuun ottamatta, Liikenneviraston yksikön päällikkö Minna Torkkeli kertoo.

Kohonneen ilmamäärän pitkäaikaisvaikutuksia siltoihin selvitetään tarkemmin alkavassa väitöskirjatutkimuksessa.

Liikennevirasto tutki toissa kesänä 94 betonisiltaa, jotka on rakennettu vuosina 2005–2016. Jättiselvityksessä tutkittiin suurimmat ja vilkasliikenteisimmät sillat maanteiltä ja rautateiltä. Rautatiesiltoja tutkittiin 32. Suurin osa niistä sijaitsee Länsi- ja Etelä-Suomessa. Tiesiltoja tutkittiin 62 ympäri Suomea.

Isoon tutkimukseen ryhdyttiin betonissa vuonna 2016 ilmenneiden lujuusongelmien takia. Turun sairaalan ja Kemijärven rautatiesillan betoni paljastui niin hauraaksi, että Turun sairaalan perustukset jouduttiin purkamaan ja Kemijärvellä purettiin liki valmis rautatiesilta.

Liikennevirasto jatkaa yhä siltojen tutkimista.

– Käymme läpi vielä kymmenkunta vuonna 2016 rakennettua siltaa laadunvarmistusmielessä, Liikenneviraston yksikön päällikkö Minna Torkkeli sanoo.

Liikennevirasto tutkii lisää myös siltoja, joissa se on havainnut ongelmia aiemmassa tutkimuksessaan. Liikennevirasto teki talvella 2017 pistokokeita vuosina 2011–2016 tehtyihin siltoihin.  Joka kolmannessa eli kuudessa sillassa kahdeksastatoista betoni ei täyttänyt vaatimuksia.

Ongelmakohteet löytyivät Tampereelta, Rovaniemeltä, Oulusta, Vantaalta ja Seinäjoelta. Vantaalla tutkittiin Hannukaisen risteyssilta ja Västersundomin risteyssilta ja Tampereella Autovarikon risteyssilta. Seinäjoella tutkittiin Eskoon risteyssilta ja Takamäen risteyssilta. Rovaniemellä tutkittiin Vapaudentien risteyssilta ja Veitikan risteyssilta ja Oulussa Suopellonpolun alikulkukäytävä ja Niemenrannan alikulkukäytävä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat