Paikalliset

Seinäjoen keskussairaalan uuteen laajennukseen tilattiin taidetta "käsittämättömän tiukalla aikataululla ja pienellä budjetilla" – tällainen teoksesta tuli

Taiteilija Antti Maasalo teki Seinäjoen keskussairaalan uuden F-osan aulaan kolmiosaisen teoksen nimeltään Ihmeellinen asia - elämä. Taustalla yksi osa teosta.

Riina Haapala

250-vuotisjuhliaan viettävän Seinäjoen keskussairaalan uusi laajennusosa vihittiin käyttöön tiistaina. Samalla paljastettiin uuden F-osan aulan taideteos, Antti Maasalon Ihmeellinen asia - elämä.

Kolmesta eri elementistä koostuva teos kuvaa elämän ja luonnon kiertokulkua solun muodostumisesta vanhuuteen asti. Osassa teosta kiertokulku näkyy konkreettisesti, osassa abstraktisti. Työssä näkyy myös Lakeuden värimaailma, sininen ja auringonlaskun ja -nousun värit.

Taidetta laajennusosaan valinneen taidetoimikunnan puheenjohtaja Liisa Lähdesmäki kertoo, että taiteilijaa lähdettiin etsimään varsin myöhään. Taidetoimikunta perustettiin vuosi sitten. Kilpailua ei teoksen toteutuksesta voitu järjestää, sillä se olisi vaatinut vuoden lisää aikaa. Niinpä toimikunta haravoi taideasiantuntijoiden avustuksella eteläpohjalaisia taiteilijoita. Toimikunnan yksimielinen ehdotus oli Maasalo, joka valittiin aiempien töiden perusteella.

– Heti tammikuussa kokouksen jälkeen soitin Maasalolle, että esittäisin tällaista ja kerroin, että meillä on käsittämättömän tiukka aikataulu ja budjetti on tosi pieni, mutta toivottaisiin, että hän tekisi tätä yhteiseen hyvään, terveyden tähden, Lähdesmäki kertoo.

Lähdesmäki kertoo Maasalon vastanneen, että teos on hänelle kunniatehtävä, mutta hän joutui kuitenkin hieman muita töitään järjestelmään, jotta aikaa keskussairaalan teokselle löytyi.

Maasalon pääteoksen lisäksi F-osaan on tuotu myös hieman muuta taidetta. Seinillä on jonkin verran valokuvia, jotka toimivat myös kaikua vaimentamina elementteinä. Lisäksi Törnävän vanhasta sairaalasta on kunnostettu neljä taulua, jotka laitetaan esille hallinnon kokoustilan aulaan. Kaikelle tälle budjetti on ollut yhteensä 38 000 euroa.

– Kuuluisalle taiteilijalle kolmiosaisen taideteoksen tekeminen meidän mahdollistavalla summalla on melkein lahjoitus, Lähdesmäki sanoo.

Lähdesmäen mukaan taide on sairaalassa tärkeää.

– Kun mietitään, että sinne tullaan usein vähän pelokkaina ja jännittyneinä, taide pysäyttää. Tässäkin aulassa on paljon sekä saattajia että potilaita odottamassa, niin on jotain muuta näkemistä ja ajattelemista.

Lähdesmäki kertoo, että Seinäjoen keskussairaalassa taidetta on yllättävän paljon, mutta toisaalta pinta-alaakin on valtavasti. F-osaan tulee C-osan tavoin myös tilaa vaihtuvalle näyttelylle. Näihin toivotaan näyttelyitä paikallisilta taiteilijoilta.

Lisää aiheesta

Seinäjoen keskussairaalassa otetaan käyttöön itseilmoittautuminen3.9.2018 16.26
Seinäjoen keskussairaalassa avataan ainutlaatuinen tehohoidon ja -valvonnan yksikkö – potilailla on jatkossa omat huoneet5.4.2018 14.00
500 euroa tunnetun taiteilijan grafiikasta – Katso asiantuntijan vinkit, mistä ja miten ostaa taidetta13.7.2018 06.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat