Puheenaihe

Allekirjoititko kotivakuutuksen liian myöhään? Kaikki eivät ole kuulleet kahden vuoden säännöstä

Kuvituskuva.

Marketta Karjalainen

Moni ei tiedä, että kotivakuutus pitää olla hankittuna jo asuntokauppakirjaa allekirjoittaessa. Muuten riitatilanteissa auttava oikeusturvavakuutus ei ole voimassa, muistuttaa vakuutusyhtiö If.

– Valitettavan usein etenkin ensiasunnon ostaja ottaa kotivakuutuksen vasta muuttaessa ja jää ilman oikeusturvavakuutuksen apua, vakuutuspäällikkö Sanna Bergroth Ifistä kertoo.

Oikeusturvavakuutuksesta korvataan muun muassa asunto- ja kiinteistökauppariidoista aiheutuneita asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja.

Kaikkiin oikeusturvavakuutuksiin liittyy niin sanottu kahden vuoden sääntö. Jos oikeusturvavakuutus on ollut voimassa alle kaksi vuotta, tulee myös niiden asioiden, joihin riita perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaolon aikana.

– Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oikeusturvavakuutuksen pitää olla voimassa jo silloin, kun allekirjoittaa asuntokauppakirjaa. Jos vakuutuksen ottaa vasta muuttaessa eikä aikaisempaa vakuutusta ole, oikeusturvavakuutuksesta ei ole apua, jos asunnossa myöhemmin ilmenee jotakin, jonka vuoksi ajaudutaan myyjän kanssa riitaan.

Valitettavan moni ei tiedä tätä. Vakuutusyhtiöön tulee viikoittain tapauksia, joissa vakuutus ei ole ollut voimassa oikealla hetkellä.

–  Toinen syy tähän on se, että kotivakuutus on jouduttu päättämään maksamattomien vakuutusmaksujen vuoksi, Bergroth sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat