Viihde

Leffa-arvio: Legendaarisen Suspirian uudelleenfilmatisointi on kuin psykoottinen Black Swan

Suspiria on Oscar-ehdokas Luca Guadagninon (Call Me by Your Name) hyytävä ja rajoja rikkova uudelleentulkinta Dario Argenton samannimisestä klassikosta vuodelta 1977.

_

Dario Argenton ohjaama Suspiria vuodelta 1977 on italialaisen giallo-elokuvalajin perusteoksia. Amerikkalainen tyttö tulee saksalaiseen tanssikouluun opiskelijaksi ja huomaa vähitellen olevansa noitien talossa. Brutaaleja murhia tapahtuu ympärillä ja oma henkikultakin on lopulta vaarassa.

Argenton Lumikki-viitaukset ovat mielenkiintoisia, ja elokuva on varsinkin alun loistavasti ohjatussa murhajaksossa kestänyt aikaa paremmin kuin elokuvan loppupuoli.

Tämä 40 vuoden takainen mystinen ja punaisen värin eri sävyissä kylpevä jännäri on kulttiklassikon asemassa johtuen Argenton persoonallisesta ohjaustyylistä. Siksi uudelta ohjaajalta Luca Guadagninolta kysytäänkin erityistä persoonallisuutta: kopioiko hän Argentoa vai tekeekö hän jotain aivan muuta?

Guadagninon edellinen elokuva, miesten välisestä rakkaudesta kertova Call Me by Your Name, ei kauhua sisältänyt, ja A Bigger Splashkin rakentui hieman trillerin suuntaan. Suspiria on siis täysin uusi aluevaltaus Guadagninon uralla. Yksi asia kuitenkin yhdistää: ohjaajan luottonäyttelijä Tilda Swinton on jälleen mukana.

Ohjaaja ottaa Argenton Suspiriasta raamit ja jotain sisällöstä. Sitten hän tulkitsee tarinan uudelleen David Kajganichin kanssa, ja näkemys hätkähdyttää katsojansa totaalisesti. He muokkaavat valkokankaalle houreisen kryptisen keitoksen, jossa on surrealistisia näkyjä ja suorastaan häiriintyneitä, selittämättömiä hetkiä. Tempo on kauttaaltaan melko verkkainen, välillä jopa pysähtynyt.

Paikoin on kuin katsoisi psykoottista Black Swania. Tanssikohtaukset ovat tehokkaan fyysisiä ja dynaamisen iskeviä. Noituuden tanssilla voidaan myös tappaa kivuliaan tuskaisesti.

Suspiria on katsojalle äärettömän haastava elokuva, ja huolimattomalla keskittymisellä se avautuu hyvin vaikeasti. Kun keitokseen heitetään noidat, natsismi, fasismin massapsykoosi ja Baader–Meinhof, niin sakeaahan siitä tulee.

Väsyneenä ei tämän elokuvan pariin kannata lähteä. Turha on myös odottaa nykykauhulle tyypillisiä böö-efektejä tai mitään muutakaan tyylilajiin sopivaa slasheria. Nyt tehdään hieman toisin, taiteellisemmin ja oikeasti pelottavastikin.

Vanha fraasi ”jos tuijottaa tarpeeksi pimeyttä, se alkaa tuijottaa takaisin” sopii erinomaisesti elokuvan tunnelmaan. Sen mukaan on vain heittäydyttävä ja annettava pimeyden voimien viedä.

Elokuvan finaalissa tapahtuva helvetin näky, jossa on jotain DantenInfernosta lainattua, salpaa lähes hengen. Nyt on sellainen visio, joka jää taatusti mieleen. Ehkä ohjaajakin on vetänyt tajunnassaan överit.

Swinton on jälleen kerran upea kylmän mystisenä tanssinopettajana kuten myös tohtori Josef Klempererinä. Tuplaroolia on tosin yritetty kiistää, ja näyttelijäksi on merkitty keksitty Lutz Ebersdorf.

Dakota Johnsonkin saa karistettua Fifty Shades of Grey -elokuvien pölyt harteiltaan. Hän opiskeli kaksi vuotta balettia valmistautuessaan tähän elokuvaan. Alkuperäisen Suspirian Suzy Bannion eli Jessica Harper vilahtaa myös elokuvassa. Soundtrackilla kuultava Radioheadin Thom Yorken musiikki jää vain tunnelmalliseksi koristeeksi.

Uusi Suspiria jakaa katsojansa täysin, ja veikkaanpa, että hyvin monet jopa vihaavat sitä. Minulle kuitenkin kelpasi, koska kyseessä on äärettömän persoonallinen ja haastava työ, joka ei tyydy helppoihin ratkaisuihin.

Guadagnino nousi auteur-asemaan välittömästi. Pituudesta hän olisi voinut kuitenkin 20 minuuttia lyhentää.

Olli-Matti Oinonen

****

Suspiria

Ohjaus: Luca Guadagnino.

Käsikirjoitus: David Kajganich Dario Argenton ja Daria Nicolodin hahmojen pohjalta.

Näyttelijät: Dakota Johnson, Tilda Swinton, Mia Goth, Angela Winkler, Chloë Grace Moretz, Renée Soutendijk.

Genre: Kauhu.

K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat