Paikalliset

Seinäjoen kulttuuripalkinto Laitakaupungin orkesterille: "Luovaa, rajoja rikkovaa ja taiteellisesti kunnianhimoista"

Laitakaupungin orkesteri.

Mikko Koivuporras

Seinäjoen kaupungin hyvinvointilautakunta on yksimielisesti päättänyt myöntää vuoden 2018 kulttuuripalkinnon Laitakaupungin orkesterille. Hyvinvointilautakunta haluaa nostaa palkinnolla esiin freelancer-muusikoiden tärkeää roolia Seinäjoen kulttuuri- ja taidekentällä. Laitakaupungin orkesteri on vuonna 2011 Sibelius-Akatemian Rytminno-hankkeessa toimintansa aloittanut kuuden ammattimuusikon kokoonpano.

Hyvinvointilautakunta perustelee Laitakaupungin orkesterin palkitsemista seuraavasti: "Laitakaupungin orkesterin toiminta on uutta luovaa, rajoja rikkovaa ja välillä yllätyksellistäkin, taiteellisesti kunnianhimoista, mutta viihdyttävää. Laitakaupungin orkesterin toiminta täydentää Seinäjoen musiikkielämän kokonaisuutta ja on ottanut siitä itselleen oman vakiintuneen paikkansa. Orkesteri on mukana ennakkoluulottomasti ja notkeasti myös muiden taiteenalojen tuotannoissa. Erilaiset projektit muun muassa räpin, live-kuunnelman, tanssitaiteen parissa ovat tästä osoitus."

Palkinnon suuruus on 3 600 euroa.

Asukkaat ovat saaneet ehdottaa kulttuuripalkinnon saajaa verkossa. Aiempia palkinnonsaajia ovat kulttuuripalkinnon osalta muun muassa kulttuurituottaja Teemu Tuuttila, kuoronjohtaja Suvi Lehtimäki sekä kuvataiteilija Seppo Kari.

Lisää aiheesta

Painija Petra Olli on Seinäjoen Vuoden urheilija6.12.2018 15.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat