Puheenaihe

Nimetön ilmianto vei koulusta uskonnollisen joulujuhlan – Yle: "Vanhemmat pelkäävät leimautumista"

Itäsuomalainen koulu joutui yhden vanhemman vaatimuksesta poistamaan joulujuhlasta uskonnollisen osuuden kokonaan. Kuvan jouluseimi ei liity tapaukseen. – 

Jari Pietiläinen / Arkisto

Itä-Suomessa sijaitseva koulu joutui ilmiannon vuoksi poistamaan joulujuhlastaan uskonnollisen osuuden ja korvaamaan sen muun muassa tontuilla ja metsäneläimillä. Tapauksesta kertoo Yle.

Yksi koulun oppilaiden vanhemmista lähetti oppilaitoksen rehtorille viestin, jossa hän huomautti, että joulujuhlan ohjelma on "liian uskonnollista". Ohjelmaa muutettiinkin rehtorin päätöksellä, vaikka oppilaat ja opettajat kummeksuivat päätöstä.

Yle ei kerro, minkälainen osuus ohjelmasta poistettiin. Oppilaiden ja opettajien mielestä juhlan alkuperäisessä sisällössä ei ollut mitään vikaa.

Aihetta pidetään erittäin arkaluonteisena, eikä rehtori halua koulunsa nimeä julkisuuteen. Leimautumisen pelkoa kokevat myös uskonnottomat vanhemmat.

Opetushallituksen opetusneuvoksen Pekka Iivosen mukaan Suomessa toimii ryhmiä, jotka ovat uskonnonvastaisia ja jotka pyrkivät vaikuttamaan uskonnottoman ohjelman vakiinnuttamiseen muun muassa kanteluin ja huomautuksin.

KORJAUS 19.12. kello 13.40: Arvio uskonnonvastaisista ryhmistä on opetusneuvos Iivosen näkemys, ei koko Opetushallituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat