Puheenaihe

Rescue-koirajärjestö: Raskaana ollutta naista purreella koiralla ei ollut rabiesta – "Testattu negatiiviseksi 7 eri sairauden varalta"

Rescuekoirajärjestö Kulkurit selvitti, ettei naista purreella koiralla ollut rabiesta. Kuvituskuva.

Hus

Helsingin Uutiset julkaisi uutisen (HU 22.–23.12.18), jossa kerrottiin Romaniasta tuodun koiran purreen raskaana olevaa naista kasvoihin. Rescuekoirajärjestö Kulkurit on selvittänyt tapausta ja koiran taustoja. Koiralla ei ollut rabiesta. Julkaisemme järjestön kirjoituksen paperilehden Lukijan Areenalla sekä verkossa.

 

Kyseessä on Rescueyhdistys Kulkurien kautta adoptoitu koira. Ennen saapumistaan Suomeen lokakuun lopussa 2018 koira on elänyt rokotettuna muiden rokotettujen koirien kanssa suojatuissa tarhaoloissa reilun puolen vuoden ajan. Koira sai heti tarhalle saavuttuaan eläinlääkärin toimesta rokotteet. Tämän lisäksi koiran rokotusohjelma aloitettiin alusta, kun se varattiin kauttamme Suomeen.

Koira on saanut yhteistyöklinikallamme Bukarestissa rabies-rokotteen 6.8.2018 ja 7.9.2018. Tämän lisäksi koira on saanut nelosrokotteen ja sisä- ja ulkoloislääkityksen kahdesti. Se on myös testattu negatiiviseksi seitsemän eri sairauden varalta. Koirasta on otettu verikokeet, joissa ei ollut poikkeamia.

Koira on saanut maatasolla sijaitsevan asunnon takaoven auki ja karannut siitä omistajan ollessa pois kotoa. Koira on liikkunut kodistaan läheiselle nurmikkoalueelle. Paikalle sattunut raskaana oleva nainen on yrittänyt ottaa koiran kiinni. Silminnäkijän mukaan hän käytti koiraan ns. halausotetta, jolloin koira näykkäisi naista kasvoista.

Paikalle soitettiin ohikulkijan toimesta poliisit. Tapahtumapaikalle kerääntyi poliisin lisäksi ohikulkijoita ja koiranulkoiluttajia sekä myöhemmin tapahtumassa mukana olleen koiran omistaja. Nainen, jota koira näykkäisi, oli poliisien tullessa jo poistunut paikalta. Myös poliisit poistuvat paikalta ennen koiran kiinnisaantia vaihdettuaan yhteystiedot koiran omistajan kanssa.

Useiden epäonnistuneiden kiinniottoyritysten jälkeen eräs tapahtumapaikalle osunut henkilö siirtyi oman koiransa kanssa hieman etäämmälle väkijoukosta, jolloin karannut koira lähestyi heitä. Nainen sai laitettua koiran hihnaan. Kiinniottaja korosti, että koira oli tehnyt parhaansa sille pelottavassa tilanteessa.

Samana päivänä koiran omistaja sai puhelun terveyskeskuksesta. Lääkäri yritti selvittää naista näykkäisseen koiran taustoja ja rokotuksia. Lääkäri myös pyysi koiran omistajaa menemään seuraavana aamuna Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan tarkistuttamaan koiran rokotusmerkintöjä ja kliinistä tilaa.

Aamulla tarkastuksessa eläinsairaalassa koirasta mitattiin lämpö, joka oli normaali. Myöskään sen rokotusasiakirjassa eli EU-lemmikkipassissa ei todettu puutteita. Tämän jälkeen koira ja omistaja lähtivät kotiin, eikä heidän peräänsä olla sittemmin kyselty. Heitä ei myöskään esimerkiksi ohjeistettu pysymään eristyksissä, vaikka Helsingin Uutisten artikkelissa niin kirjoitetaan.

Kuten Helsingin Uutisten artikkelissakin kerrotaan, rabiesaltistuksen jälkeinen estohoito suositellaan aloitettavan vuorokauden sisällä puremasta. Tässä ko. tapauksessa terveyskeskuksen lääkäri on yrittänyt selvittää koiran taustoja ja rokotuksia sekä ohjannut koiran tarkastettavaksi. Reilusti alle vuorokaudessa on siis saatu selville, ettei koiralla ole mitään rabiekseen viittavia kliinisiä oireita.

Myös koiran rokotusmerkinnät todettiin olevan kunnossa. Koiraa ei laitettu eristykseen, vaan se lähetettiin kotiin.

Näin ollen, vaikka Helsingin Uutisten artikkeli ei sitä suoraan mainitse, oletamme, että koiraa ei ole pidetty rabiesuhkana.

Salla Honkapää
Toiminnanjohtaja
Rescueyhdistys Kulkurit ry

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ministeri Leppä: Kulkukoiria tulisi auttaa lähtömaassa – USU: rescue-koirien mukana tullut tauteja Suomeen31.3.2018 19.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat