Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

JIK ja Seinäjoen keskussairaala saavat erikoistuvilta lääkäreiltä täydet viisi tähteä

Kuvituskuva

JOHANNA ERJONSALO

Nuorten Lääkärien Yhdistys (NLY) on julkaissut jälleen listan Suomen parhaista koulutuspaikoista. Etelä-Pohjanmaalta kärkeen ylsivät JIK terveyskeskukset ja Seinäjoen keskussairaala.

Valtakunnallisessa selvityksessä parhaiten pärjäsivät terveyskeskukset ja keskussairaalat.

Parhaissa koulutuspaikoissa erikoistuville lääkäreille oli nimetty heti työsuhteen alussa oma ohjaaja ja ohjaukselle oli varattu säännöllinen aika. Lisäksi koulutuspaikoissa sekä toimipaikan sisäisiin että talon ulkopuolisiin koulutuksiin päästiin osallistumaan säännöllisesti. Konsultoinnin mahdollisuus, eli kokeneemman lääkärin neuvon kysyminen päivittäisen työn lomassa, oli sujuvaa.

– Kollegojen tuki on uran alkuvaiheessa ensiarvoisen tärkeää. Kyselyn tuloksissa tämä nousee selvästi esiin. Oma ohjaaja ja kollegoilta saatu konsultaatiotuki auttavat kestämään työssä väistämättä vallitsevaa epävarmuutta, NLY:n puheenjohtaja Sara Launio muistuttaa.

Toista kertaa toteutettavassa kyselyssä 20 prosenttia useampi vastaajista ilmoitti, että ohjaukselle on varattu säännöllinen aika. Edelleen alle puolet erikoistuvista kertoi saavansa säännöllisesti palautetta työskentelystään. Säännöllinen palaute omasta työstä oli vastaajien yleisin kehitystoive koulutuspaikoille.

Täydet viisi tähteä ansaitsi 14 koulutuspaikkaa, joista kuusi oli terveyskeskuksia ja kuusi keskussairaaloita. Viiden tähden koulutuspaikkojen joukkoon ylsivät JIK kuntayhtymä sekä Seinäjoen keskussairaala.

Koulutuspaikkakyselyn vastaajamäärä lähes tuplaantui ensimmäisestä kerrasta, tänä vuonna arvionsa koulutuspaikasta antoi yli tuhat nuorta lääkäriä.

– Osassa sairaanhoitopiireistä vastausten määrä jäi kuitenkin edelleen alhaiseksi, ja niiden osalta tulosta voi pitää vain suuntaa-antavana, huomauttaa NLY:n koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Sara Mäkelä.

Etelä-Pohjanmaalla JIK Kuntayhtymästä kyselyyn vastasi viisi ihmistä, joista jokainen suosittelisi nykyistä koulutuspaikkaansa ystävälle tai kollegalle. Seinäjoen keskussairaalaa suositteli 19, neutraalisti suhtautui kuusi ja arvostelijoita oli yksi.

Nuorten Lääkärien Yhdistys (NLY) selvitti erikoistuvien lääkärien koulutuksen laatua ja työoloja loka-marraskuun aikana erikoistuville lääkäreille suunnatulla kyselytutkimuksella. Tutkimus toteutettiin toista kertaa, tänä vuonna yhteistyössä Suomen Lääkäriliiton kanssa. Vuosi sitten julkaistiin listaus vain parhaista koulutuspaikoista, tänä vuonna erikoistuvien arviot koulutuspaikkojen suositeltavuudesta julkaistaan ensikertaa kokonaisuudessaan. Kysely on tarkoitus toistaa vuosittain. Kyselyn avulla NLY tavoittelee yhä laadukkaampaa erikoistumiskoulutusta lääkäreille ja entistä parempaa hoitoa potilaille.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat