Paikalliset

SJK saa nuoren vahvistuksen Ghanasta – laittoi Seinäjoen maajoukkueen edelle

Jude Arthur siirtyy SJK:n riveihin vuoden lainasopimuksella.

SJK

Ghanan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen Jude Ekow Arthur siirtyy vuoden mittaisella lainasopimuksella SJK:hon kotimaansa Liberty Professionalsista.

19-vuotias ja 190-senttinen puolustava pelaaja oli jo mukana, kun SJK kokoontui vuoden 2019 ensimmäisiin harjoituksiin Wallsport Areenalle viime perjantaina. Arthur oli SJK:n mukana myös testipelaajana joulukuussa, ja jäi monien mieleen FF Jaroa vastaan pelatun harjoitusottelun esityksellään.

– Olen todella iloinen, että saimme kaikki järjestymään ja olen nyt täällä. Se mitä olen nähnyt täällä tähän asti, kertoo minulle, että SJK on iso seura ja tämä on minulle varmasti hyvä paikka kehittyä urallani, sanoo SJK:n uusi sopimuspelaaja Jude Arthur.

– Olin täällä jo joulukuussa ja pelasin yhden ottelunkin. Mutta nyt olen päässyt paremmin tutustumaan seuraan ja muihin pelaajiin. Olen viihtynyt hyvin ja tämä on tuntunut hyvältä. On hyvä päästä alusta asti mukaan pre-seasonille.

Jude Arthur on edustanut kotimaataan U17- ja U20-maajoukkueissa ja pelannut Ghanan pääsarjassa. Pelipaikaltaan hän on joko keskikenttäpelaaja, keskuspuolustaja tai oikealla pelaava laitapuolustaja.

Hänet valittiin Ghanan U20-maajoukkueeseen, joka valmistautuu helmikuussa Nigerissä pelattavaan Africa U20 Cup of Nations –lopputurnaukseen, mutta hän kieltäytyi kutsusta.

– Keskustelin maajoukkueen valmentajan kanssa ja haluan nyt keskittyä täysillä tähän mahdollisuuteen SJK:n kanssa. Siksi päätin, että en nyt lähde helmikuussa mukaan kisoihin. En kuitenkaan missään tapauksessa sano maajoukkueelle ei jatkossa, kertoo Arthur päätöksestään.

Arthur teki SJK:n päävalmentajaan vaikutuksen asenteellaan joulukuussa.

– Kun sain hänestä tiedon, katsoin videoita ja huomasin heti hänessä ominaisuuksia, jotka kiinnostivat minua. Sellaisia ovat esimerkiksi miten hän pitää palloa, miten reagoi eri tilanteisiin tai miten hän sijoittuu. Myös hänen nuori ikänsä oli huomionarvoista. Hän täyttää vasta 20 vuotta tulevana kesänä. Näin hänessä siis paljon potentiaalia ja halusin nähdä hänet täällä meidän kanssa. On tärkeä nähdä pelaajat, miten he sopeutuvat ja millaisia he ovat ihmisenä tai ammattilaisena, kertoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

Eremenko näkee Arthurissa paljon potentiaalia ja kovaa halua kehittyä jalkapalloilijana. Eremenkon mukaan Arthur on monikäyttöinen pelaaja.

– Hänellä on oikea asenne tähän hommaan. Hän tiesi jo tullessaan, että hänen pitää antaa kaikkensa ja sen hän teki. Hän todella haluaa tehdä asioita uransa eteen. Jotkut pelaajat tulevat puolikuntoisina tai huonolla asenteella, vaikka heillä olisi kova CV. Mielestäni se on kuitenkin heidän tehtävänsä tulla tänne hyvässä kunnossa ja valmiina antamaan kaikkensa. Jude Arthur on osoittanut juuri tässä sitä oikeaa asennetta, Eremenko sanoo.

Perjantaina alkaneissa edustusjoukkueen harjoituksissa on ollut mukana kaikki sopimuspelaajat ja omia nuoria lupauksia SJK:n akatemiasta. Vuoden ensimmäinen harjoitusottelu pelataan ensi viikolla Pietarsaaressa 19. tammikuuta. Vastassa on jälleen FF Jaro, joka kohdattiin Seinäjoella joulukuussa.

Ensimmäinen virallinen ottelu pelataan 25. tammikuuta, kun SJK aloittaa Suomen Cupin karsinnat lohkovaiheen ottelulla VPS:aa vastaan. Ottelu pelataan Wallsport Areenalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Jalkapallon ystäviä hemmotellaan alkuvuodesta: SJK pelaa lähes kaikki Suomen Cupin ottelunsa kotikentällä20.11.2018 12.30
SJK aloittaa lupaamansa uudistukset: Richard Dorman ja Mikko Kujala urheilupuolen johtoon30.10.2018 11.44

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat