Puheenaihe

Karmea tilanne kesken hautajaisten: Krematorion savut tulivat sisään kappeliin – "Varmasti hämmentävää paikalla olleille"

Hietaniemen krematorio.

Sirpa Repo

Hautajaisseurue joutui epätodelliselta tuntuneen tilanteen keskelle Hietaniemen krematoriossa Helsingissä perjantaina aamupäivällä. Krematoriosäätiön kappeliin alkoi kesken jäähyväistilaisuuden tupruta sankkaa mustaa savua kellarissa sijaitsevasta polttouunista.

Kappelissa oli tapahtumahetkellä noin 30 henkeä, joista suurin osa hautajaisvieraita ja loput henkilökuntaa.

Palokunta saapui paikalle noin kello 12. Ensimmäiset yksiköt varmistivat, että kaikki olivat poistuneet tiloista ja aloittivat savun tuulettamisen.

– Savu oli mustaa kuin rakennuspalossa. Luulimme ensin, että rakenteet palavat, mutta savun hälvettyä selvisi, että se tulee kellarista, jossa polttouunit sijaitsevat, päivystävä palomestari Samuli Saarioinen kertoo.

– Krematorion tuhkausuuniin oli tullut toimintahäiriö, joka oli avannut sieltä jonkin luukun. Kaikki savu kulkeutui ulos siitä eikä mennyt piippuun niin kuin normaalisti.

Tuhkausuunin polttoprosessia ei Saarioisen mukaan voinut keskeyttää, ja siksi savua levisi tiloihin vielä jonkin aikaa.

– On se varmasti ollut hämmentävää paikalla olleille, kun surutilanne on keskeytynyt tällaiseen, palomestari pohtii.

Krematorion oletettua paloa lähti sammuttamaan kymmenen paloautoa.

Krematoriosäätiön toimitusjohtaja uskoo tietävänsä tapahtumien alkusyyn - lue täältä.

Hietaniemen krematoriota ylläpitää Krematoriosäätiö. Krematorio aloitti toimintansa jo vuonna 1926 ja on paitsi Suomen vanhin myös suurin lajissaan.

Arkkitehti Bertel Liljequistin suunnittelema ja 1920-luvun klassisismia edustava rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Rakennus sijaitsee Hietaniemenkadulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat