Puheenaihe

USU: Polttoaineiden pumppuhinnat nousevat Suomessa, mutta kukaan ei tiedä paljonko – taustalla valmisteilla oleva laki

Helsingin Uutiset arkisto

Hallituksen uusi lakiesitys biopolttoaineista on nostamassa polttoaineiden pumppuhintoja, mutta kukaan poliitikoista ei pysty sanomaan, kuinka suureksi korotus muodostuu, kertoo Uutissuomalainen (USU).

Hallitus on nostamassa biopolttonesteiden sekoitevelvoitteen 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tällöin kuluttajien bensa-asemalla tankkaamasta polttoaineesta vajaa kolmannes tulee olla bioperäistä fossiilisen sijaan. USU:n mukaan eduskunnan talousvaliokunta viimeistelee parhaillaan mietintöä asiasta.

Kaikkia kansanedustajia ei miellytä, että biopolttoaineisiin sitoudutaan 12 vuodeksi. Myös biopolttoaineiden hinta askarruttaa, sillä kukaan ei pysty luotettavasti arvioimaan, kuinka paljon polttoainetankillisen hinta tulee nousemaan.

– Sitä on mahdotonta sanoa, markkinat ohjaavat sitä, kommentoi liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (sin.) USU:lle.

Saman valiokunnan varapuheenjohtaja Markku Pakkanen (kesk.) säestää Jalosta ja kertoo, ettei hinnasta ole luotettavia arvioita.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Harri Jaskari (kok.) pitää hintaa mielenkiintoisena kysymyksenä, koska siitä ei ole olemassa faktisia lukuja. Jaskarin mukaan hintaa ei voida nostaa mihin tahansa, ja siksi on mietittävä veroratkaisuja.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo, että sekoitevelvoitteella on jonkin verran hintaa nostavia paineita. Ministeriössä on pohdittu, miten käyttövoimaveron uudistuksella voitaisiin kompensoida hinnan nousua.

Pakkanen pitää sekoitevelvoitteen nostamista ainoana realistisena ratkaisuna, jolla liikenteen päästöt pienenevät. Siinä ei kuitenkaan pidä jumittua vuoteen tai prosenttiin.

Fossiilisia vähemmän

Lämmitykseen, työkoneisiin ja kiinteästi asennettuihin moottoreihin tarkoitetusta kevyestä polttoöljystä osa olisi vuodesta 2021 alkaen korvattava biopolttoöljyllä.

Liikenteen biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta tiukennettaisiin vuodesta 2021 asteittain niin, että vuonna 2030 saavutetaan 30 prosentin taso.

Liikennepolttoaineiden hinnan arvioitu nousu vuonna 2025 on noin 3,2 % ja vuonna 2030 noin 4,6 %.

ST1:n edustaja arvioi asiantuntijalausunnossaan, että vaikutus on suurimmillaan 9 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat