Paikalliset

Seinäjokelainen Miss Plus Size -finalisti kääntää katseita kaupassa - nähty aiemmin TV-sarjassa

Riina Koskinen tunnustautuu lattarimusiikin ystäväksi ja toivoisi pääsevänsä kokeilemaan paritansseja. Pohjalaismiehet eivät ole kuitenkaan olleet yhtä innostuneita.

Riina Haapala

Seinäjokelainen Riina Koskinen on mukana Miss Plus Size -kilpailun finaalissa.

33-vuotias Koskinen kertoo pyöritelleensä ajatusta jo parin vuoden ajan ja päätti nyt kokeilla, kuinka käy.

Aiemmin Koskinen on ollut pinup-mallina, mutta joutunut omien sanojensa mukaan jäämään niistä eläkkeelle. Koskinen tekee vuorotyötä ja hänellä on 10-vuotias poika, joka harrastaa tiiviisti amerikkalaista jalkapalloa, joten omaa ajankäyttöä on joutunut miettimään tarkasti.

Koskinen on nähty myös tv-sarja Matkaoppaissa. Ohjelman viimeiset kuvaukset on tehty syksyllä 2012, mutta uusintoja näytetään edelleen. Aina niiden jälkeen kaupassa käydessä päät kääntyilevät.

Matkaoppaaksi Koskinen päätyi, jos nyt ei sattumalta, niin ainakaan se ei ollut hänen ensimmäinen uravaihtoehtonsa. Koskinen on opiskellut lähihoitajaksi ja opiskeluiden aikana hän oli työharjoittelussa Turkissa. Sieltä lähti kipinä opiskella matkaoppaaksi. Tosin Turkkiin hän ei ajatellut lähteä.

– Lähdin välivuodelle ulkomaille, mutta sitten tapasin miehen, menimme naimisiin ja saimme lapsen. Vuodesta tulikin kahdeksan, Koskinen kertoo.

Parisuhde alkoi kuitenkin rakoilla ja samaan aikaan tapahtui isoja asioita.

– Mietin, mitä haluan elämältä. Sitten rykäisin pojan ja kolmen matkalaukun kanssa Suomeen ja aloin rakentaa elämää uudelleen.

Koskinen muutti ensin Järvenpäähän, mutta sitten veri alkoi vetää takaisin Pohjanmaalle.

– Olen aina uskonut siihen, että asiat menevät niin kuin pitääkin.

Tosin nuorena Koskinen suunnitteli ja stressasi enemmän ja mietti, mitä muut ajattelevat. Ikä on tuonut rentoutta.

– Täytän ensi kuussa 34. Poika alkaa olla sen ikäinen, ettei hän juokse perässä. On aikaa miettiä, mitä itse haluaa, Koskinen sanoo.

Vapaa-ajallaan Koskinen käy ahkerasti zumbassa ja tunnustautuu lattarimusiikin faniksi.

– Kauheasti kiinnostaisi lähteä kokeilemaan lattariparitansseja, mutta täällä Pohjanmaalla miehet ovat vähän nihkeitä, Koskinen nauraa.

Kilpailusta Koskinen toteaa, että on mahtavaa, että sellaisia järjestetään.

– Me olemme kurvikkaita ja muodokkaita, mutta ei kaikkien tarvitse olla saman näköisiä. Kokonaisvaltainen hyvinvointi kulkee onnellisuuden kanssa käsi kädessä. Positiivisuudella pääsee pitkälle, Koskinen muistuttaa.

– Voisin nykäistä tästä 20 kiloa pois, mutta ei se tekisi minua yhtään onnellisemmaksi.

Riina Koskinen

33-vuotias

Kotoisin Soinista, asuu Seinäjoella

Perheeseen kuuluu 10-vuotias poika.

Harrastaa zumbaa, uintia ja patikointia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat