Puheenaihe

Yle: Jopa 15 hoivakotiasukkaan epäillään kuolleen hoitovirheen vuoksi – omaiset kertovat järkyttävistä tapauksista

Kuvituskuva.

Riitta Ketola

Suomen hoivakotiskandaali paisuu. Yle kertoo, että Valviralla on selvityksessä 13 tai jopa 15 kuolemantapausta, joiden epäillään johtuvan hoitovirheestä tai laiminlyönnistä.

Epäilyt koskevat niin yksityisiä kuin julkisia hoivakoteja eri puolilla Suomea. Suurin osa tapauksista on vuosilta 2017–2018.

Myös omaiset ovat syyttäneet hoivakoteja vanhempiensa kuolemista.

Yle kertoo yksityisestä Esperi Caren muuramelaisesta hoivakodista, jossa haastateltavan äiti löi päänsä parvekkeella ja sai verenpurkauman. Pian tämän jälkeen äidin puhe puuroutui.

Tyttären mukaan Keski-Suomen keskussairaala ei suostunut leikkaamaan äitiä, koska riskit olivat hyötyihin nähden liian suuret. Neljän päivän päästä äiti kuoli Muuramen terveyskeskuksessa.

Äiti kysyi Esperi Carelta, oliko hoitajamitoitus kunnossa. Hoivayhtiö vakuutti, että mitoitus oli toimiluvan ja sopimuksen mukainen. Hoitajia oli 0,6 yhtä asukasta kohti.

Toisessa Ylen kertomassa tapauksessa omaisen isä kuoli Salossa julkisessa hoivakodissa. Omainen teki kantelun, koska epäilee hoitovirhettä. Mies oli päässyt käsiksi luumuihin, vaikka hän tarvitsi ruokailuun hoitajan apua nielemisvaikeuksien takia. Tukehtuminen tapahtui Ylen mukaan osaston yleisissä tiloissa keskellä päivää.

Esperi Caren ja muiden yksityisen sekä julkisten hoivakotien lisäksi Valvira tutkii myös ainakin yhtä Helsingin kotihoidon laiminlyöntiepäilyä.

Viime huhtikuussa nainen makasi kotonaan kuolleena jopa viikkoja, koska kotihoito ei saanut tietoa asiakkaan kotiutumisesta sairaalasta.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Näin kohuttu Esperi-pomo Marja Aarnio-Isohanni tienaa – 2 vuodessa yli 6 330 000 euron tulot28.1.2019 09.24

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat