Paikalliset

Metsäpalojen valvontalennot aloitettu – huhtikuussa yli 200 maastopaloa viime vuotta enemmän

Kuvituskuva

Matias Helinko

Vuoden 2019 ensimmäinen metsäpalojen valvontalento tehtiin viime viikolla Varsinais-Suomessa. Sääennusteiden mukaan valvontalennot laajenevat lähiaikoina myös muihin länsirannikon maakuntiin. Näitä ovat Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pirkanmaa.

Metsäpalojen lentotähystyksiä tehdään normaalisti toukokuun alusta elokuun loppuun, mutta se voidaan poikkeuksellisesti aloittaa jo huhtikuussa ja lopettaa syyskuussa. Tänä vuonna lentotoiminta on aloitettu, koska maasto on ollut poikkeuksellisen kuivaa osassa maata.

Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston mukaan huhtikuun aikana maastopaloja on ollut noin 300 kappaletta, kun vastaava luku vuonna 2018 oli 87 kappaletta. Maastopaloksi luokitellaan muun muassa metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.

Metsäpalojen lentotähystys kattaa koko Suomen ja toiminnalla pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi, havaitsemalla ne ajoissa.

Vuosi 2018 oli lentotähystystoiminnan kannalta ennätyksellinen, sillä lentoja suoritettiin kaikkiaan 1407 kappaletta. Lennoilla havainnoitiin 376 paloa ja opastettiin pelastustoimen yksiköitä 116 kertaa.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on järjestää metsäpalojen lentotähystys koko Suomessa. Lentotähystystä suoritetaan koko Suomessa 22 reitillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat