Paikalliset

Sote-yhteistyö kiinnostaa Etelä-Pohjanmaan kuntia – leveämpiä harteita ei kuitenkaan haluta hinnalla millä hyvänsä

Etelä-Pohjanmaan kuntajohtajat suhtautuvat myönteisesti maakunnan oman soteyhteistyön selvittämiseen.

Johanna Erjonsalo

Etelä-Pohjanmaalla on selvitetty mahdollisuutta maakunnan omaan sote-uudistukseen.

Kysyimme Etelä-Pohjanmaan kuntien johtajilta, näkevätkö he tarvetta maakunnan omalle sote-uudistukselle.

Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki kertoo, että maakunnan kuntajohtajat kokoontuvat tällä viikolla käsittelemään yhteistyön valmistelun jatkoa.

– Neljä vuotta sitten kunnat jäivät odottamaan uuden hallituksen linjauksia. Tällä kertaa kuntien kannattaa ottaa sekä valmistelu että toteutus itselle, Rasinmäki toteaa.

Kauhava, Kurikka ja Teuva ilmoittavat olevansa myös mukana valmistelussa.

Osa kunnista kaipaa leveämpiä hartioita ja suhtautuu yhteistyöhön myönteisesti, mutta haluaa odottaa vielä, millainen ratkaisu saadaan aikaan.

– Kauhajoen kaupunki suhtautuu selvityksen tekemiseen myönteisesti. Lopullinen kiinnostus yhteiseen ratkaisuun riippuu siitä, millainen kokonaisuus Etelä-Pohjanmaalla saataisiin aikanaan, sanoo Kauhajoen kaupunginjohtaja Linda Leinonen.

– Ilmajoki on valmis jatkamaan maakunnallista valmistelua ja olemme siinä mukana. Kustannusten jyrkän kasvun hillitsemiseksi perus- ja erikoissairaanhoidon yhdistäminen maakunnallisen järjestäjän vastuulle on välttämätöntä, Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski toteaa.

 

Varauksella maakunnan sote-yhteistyöhön suhtautuu muun muassa Lappajärven kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi. Leveämmät hartiat kiinnostavat.

– Oma kantani on, että nyt pitää odottaa hallituksen linjauksia, ennen kuin lähdetään etenemään ja tekemään omia virityksiä asian suhteen, Lehtiniemi toteaa.

Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen haluaa myös odottaa uuden hallituksen linjauksia.

– Maakunnan tasolla kaikki tarvittavat selvitystyöt on jo tehty viimeisen neljän vuoden aikana ja sen pohjalta parhaaksi vaihtoehdoksi on tullut koko soten kuntayhtiöittäminen maakunnan tasolla. Alajärvi ei ole kiinnostunut enää uusista mahdollisista selvityksistä vaan nyt pitäisi katsoa onko maakunnassa tahtotilaa tähän vai ei. Alajärvellä, Vimpelillä ja Lappajärvellä on jo nyt yhteinen sote eikä sitä ainakaan ole mitään järkeä lähteä pilkkomaan pienempiin osiin. Se toisi vain lisää kustannuksia, päällekkäistä hallintoa sekä ei olisi toiminnan yhteensovittamisen ja asiakkaiden näkökulmasta muutoinkaan järkevää.

Kuusiokunnat Alavus, Kuortane, Soini ja Ähtäri ovat perustaneet yhdessä Pihlajalinnan kanssa yhteisyhtiö Kuusiolinna Terveys Oy:n, joka on vastannut neljän kunnan sote-palvelujen tuottamisesta vuodesta 2016 lähtien.

– Kunnat lähtivät seudulliseen yhteisyhtiöön halutessaan turvata kehittyvät lähipalvelut. Koimme siihenkin aikaan valmistelussa olleen maakunnallisen sote-mallin uhkana kuntamme palvelujen säilymisen ja kehittymisen näkökulmasta. Myös tällä hetkellä näemme mahdollisen maakuntamallin palveluja keskittävänä ratkaisuna, sanoo Kuortaneen kunnanjohtaja Pentti Turunen.

Toisena tavoitteena oli kuntien sote-menojen aikaisempaa parempi hallinta. Turunen kertoo, että palvelusopimuksen mukaisesti kuntien maksut yhteisyhtiölle eivät perustu palvelujen käyttöön vaan määräytyvät muilla perusteilla. Tämä on Turusen mukaan vaikuttanut myönteisesti kunnan talouteen.

– Pihlajalinnan kanssa tehty palvelusopimus on voimassa vuoden 2030 loppuun saakka. Sen mukaisesti mennään eteenpäin, Turunen sanoo.

Sote-uudistus

Valtakunnallisen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu lopetettiin 8. maaliskuuta.

Etelä-Pohjanmaalla selvitetty eri vaihtoehtoja omalle sote-uudistukselle.

Pirkanmaan kunnat ilmoittivat perjantaina esittävänsä maakunnan oman sote-uudistuksen valmistelun aloittamista.

Etelä-Pohjanmaan kuntajohtajat tapaavat tällä ja luottamusjohto ensi viikolla aiheen merkeissä.

Kysyimme Etelä-Pohjanmaan kuntajohtajilta, ovatko he mukaan yhteisen soten valmistelussa. 17 kuntajohtajasta vastasi 10.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uutissuomalaisen USU-gallup: Yli puolet suomalaisista ei usko sote-uudistuksen läpimenoon seuraavalla hallituskaudella13.4.2019 09.14
Sotea voidaan kehittää, maakunnat jäihin – Etelä-Pohjanmaan muutosjohtaja Heli Seppelvirta: "On oltava realisti"8.3.2019 15.46
Professori arvostelee perustuslakiasiantuntijoita USU:lle – "Sote kirjattava tarkkaan tulevaan hallitusohjelmaan"8.3.2019 15.32
Valmistelujohtaja Asko Peltola pettyi soten kaatumiseen – toivoo, että maakunnallista uudistusta voitaisiin vielä jatkaa8.3.2019 15.31

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat