Paikalliset

Kansainväliset suurmarkkinat tulevat ensimmäistä kertaa Seinäjoelle

Kansainvälisillä suurmarkkinoilla on tarjolla muun muassa ruokaa.

Arkisto / Riina Haapala

Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää 2019 kesällä seitsemäntoista kaupunkia käsittävän Kansainvälisten suurmarkkinoiden kiertueen. Seinäjoelle Kansainväliset suurmarkkinat tulevat 6.–9. kesäkuuta. Tapahtuma tulee kaupunkiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa.

Kansainvälisillä suurmarkkinoilla keskeinen idea on tuoda eri maiden ja maakuntien erikoistuotteet näyttävästi esille niin, että niitä esittelemässä ja myymässä ovat niiden alkuperäiset valmistajat tai tuottajat. Kauppiaita on mukana noin 120 yli 30 eri maasta. Eurooppa on vahvasti esillä, mutta myyjiä on toki mukana ympäri maailmaa Amerikkaa ja Aasia myöden.

Viime vuonna markkinakiertueella kävijöitä oli noin 1,5 miljoonaa.

Markkinat ovat avoinna torstaista lauantaihin kello 10–20 ja sunnuntaina kello 10–18. Kansainväliset suurmarkkinat pidetään Kirkkokadulla Vapaudentien ja Koulukadun välillä ja Alvar Aallon kadulla Kirkkokadun ja Torikadun välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat