Paikalliset

Keskusta-asunnot ja yksiöt viedään käsistä – Törnävän suosio kärsinyt, kertoo Sevaksen toimitusjohtaja

Sevas Kodit Oy:n toimitusjohtaja Jukka Penttilä ja yhteyspäällikkö Maarit Pitkäkangas kertovat, että yleinen kilpailutilanne näkyy myös Sevaksen vuokra-asunnoissa.

Riina Haapala

Vuokra-asumiselta vaaditaan yhä enemmän. Tämä on huomattu myös Seinäjoen kaupungin omistamassa Sevas Kodit Oy:ssä. Seinäjoellekin on rakennettu runsaasti uusia asuntoja ja yleinen kilpailutilanne heijastuu Sevaksenkin toimintaan. Kilpailutilanteessa Sevas ei ole kuitenkaan samalla viivalla markkinaehtoisen vuokra-asuntotuotannon kanssa esimerkiksi kiinteistöjen ikärakenteesta ja toiminnan yhteiskunnallisesta tehtävästä johtuen. Sevaksen toimitusjohtaja Jukka Penttilä toteaa, että asukkailla on nyt varaa valita parhaat asunnot.

Keskusta-asuminen on selvä trendi.

– Jos kysytään, haluatko kävellä 200 metriä vai kolme kilometriä, niin jokainen valitsee mieluummin 200 metriä, Penttilä vertaa.

Hänen mukaansa esimerkiksi kiinnostus Törnävän alueeseen on laskenut, kun SeAMK on keskittänyt toimintojaan Framille. Opiskelijat myös haluavat nykyään soluasuntojen sijaan yksiöihin.

– Meillä ei ole mitään ongelmaa vuokrata yhden hengen asuntoja SeAMKin vierestä, Penttilä kertoo.

Sen sijaan Sevas muuttaa Upassa Koulukadun varrella sijaitsevat opiskelija-asunnot yksiköiksi. 20 kahden hengen soluasuntoa muutetana siten, että kohteeseen tulee 40 yhden hengen asuntoa näiden tilalle. 18 opiskelijahuonetta jää kolmen hengen soluasuntoihin.

Penttilän mukaan kilpailutilanne luo haasteita ja investointitarpeita. Uutuutena Sevaksen kaikkiin asuntoihin on tulossa vuokraan sisältyvä laajakaistayhteys.

– Mehän emme hinnoittele asuntoja sen mukaan, kuinka paljon voisi saada, Penttilä muistuttaa.

– Asuntojen vuokra on pystytty pitämään kohtuuhintaisena, mutta olemme pystyneet myös korjaamaan.

Kaikkea ei kuitenkaan kannata korjata ja tarkoituksena on myydä kohteita Peräseinäjoella ja Katajalaaksossa. Jos ne eivät mene kaupaksi, vaihtoehtona on purkaminen ja tontin myynti.

Sevaksella on myös kaupungille toiveena uusia kaavoituskohteita.

Sevas omistaa tällä hetkellä reilut 3 000 vuokra-asuntoa. Niiden käyttöaste on noin 93 prosenttia. Tarvittaessa asunnon voi saada hyvinkin nopeasti.

– Me olemme Intolle luvanneet, että työn perässä muuttavat saavat asunnon 24 tunnissa, Penttilä kertoo.

– Seinäjoelle on pyritty rekrytoimaan uusia työntekijöitä ja silloin he tarvitsevat myös asunnon. Seinäjoelle muuttaminen ei jää siitä kiinni.

Sevaksen ideana on tarjota kohtuuhintaista asumista ja asuntoja myös niille, jotka eivät markkinaehtoisessa kilpailussa pärjää.

– Joillakin on haasteellista löytää asunto, sanoo Sevaksen yhteyspäällikkö Maarit Pitkäkangas.

Pitkäkangas kertoo, että tätä varten Sevas on mukana erilaisissa yhteistyöverkostoissa, jotka yhdessä tuottavat asukkaille erilaisia palveluje, kuten asumisneuvontaa. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös eri toimijoiden, kuten kaupungin sosiaalitoimen kanssa.

– Tavoite on vuokrata koteja kaikille, Pitkäkangas sanoo.

Sevas lukuina

Sevas omistaa yhteensä 2 607 vuokra-asuntoa.

Sen lisäksi yhtiö omistaa 663 opiskelija-asuntoa, joissa asukaspaikkoja on noin 890.

Yhteensä asuntoja on 3 267 kappaletta.

Sevaksen asukaskyselyssä yhtiö sai keskiarvoksi kouluasteikolla 8,03 (vastausprosentti 21).

Asuminen Sevaksella oli vastannut odotuksia 79 prosentilla. Odotukset olivat ylittyneet 14 prosentilla.

15 prosenttia vastaajista piti vuokraa edullisena, puolet kohtuullisena ja 35 prosenttia melko kalliina tai kalliina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat