Paikalliset

Improaallon näyttelijä valitsemastaan taiteenlajista: ”Se on sairas kutina”

Kuvassa esiintyvät Improaallon Tapani Korhonen, Juulia Soidinaho ja Jaakko Elenius.

Matias Helinko

– Se on sairas kutina. Se on pelko ja innostus. Usein sitä miettii lavan takana, mikä on se perverssi juttu; minkä helvetin takia minä täällä olen? Se on kuin uimahyppy: kun lankulta olet ilmassa, sitten mennään.

Näyttelijä Rami Mäkilaineen sairas kutina on improvisaatioteatteri. Ja improvisaatioteatteria tekevän Improaalto-ryhmän uimahypyt toteutetaan kesän aikana Mallaskosken kesäteatteriterassilla.

Kutinan syy on selvä. Kun tehdään improvisaatiota, valmista käsikirjoitusta ei luonnollisesti ole. Esityksen runkona ryhmä käyttää toki erilaisia illasta toiseen toistuvia teemallisia kohtaustekniikoita. Tekniikat eivät kuitenkaan pelkästään luo illan esityksen rakennetta, ne myös sekoittavat asiayhteyksiä. Improaalto rakentaa huumoria esimerkiksi lehdistötilaisuudesta, lääkärin vastaanotolta, personal trainerin ohjauksesta sekä urheiluselostuksista. Puitteet, henkilöt ja toiminnan valitsee yleisö. Kun mukana on musiikki, yleisö valitsee myös tyylilajin.

Mäkilaineen ja Improaallon luotsin, näyttelijä Juulia Soidinahon mukaan paras improvisaatio syntyy juuri vastakohdista ja ristiriidoista: absurdeiksi käännettävistä tilanteista.

Absurditeetit paljastavat paljon tekijöidensä mielenliikkeistä. Soidinahon mukaan kaikkien synkimmät mielleyhtymät näyttelijät jättävät lausumatta yleisöstä tehdyn arvion perusteella. Suoraa sensuuria ei ole, mutta perheen pienimmille sopimattomat jutut jätetään kertomatta, mikäli heitä yleisössä on. Kaikkein synkimmät ja härskeimmät jutut jäävät joka tapauksessa lavan taakse lämmittelyvaiheeseen. ”Ryönä puretaan pois”, kuten Soidinaho asian ilmaisee.

– Toisaalta, jos pitää varoa, se jotenkin jarruttaa, Mäkilainen toteaa.

– Kyllä, sketsit toimii sillä, että pökköä pesään, Soidinaho jatkaa.

Entä tarviiko ryhmän koskaan pelätä lavalla kaverin ajatuskulkuja? Tähän on Soidinahon mukaan paras vastaamaan ryhmän esitysten musiikista vastaava Jaakko Elenius.

– Aioimme tehdä varoitustekstin, jossa todetaan, että ´nämä lavalla esitetyt mielipiteet eivät välttämättä heijasta kaikkien Improaallon jäsenten oikeita mielipiteitä´, Elenius toteaa nauraen.

Improaallon ryhmä on tehnyt töitä yhdessä vuodesta 2016 alkaen. Muutaman vuoden yhteinen työ- ja henkilöhistoria ovat näyttelijöiden mukaan edellytys, että ryhmä on kyennyt toteuttamaan tälle kesälle pidemmän, kokoillan esitykseen.

Pitkässä esityksessä näyttelijät heittäytyvät toistensa varaan. Soidinahon ja Mäkilaineen mukaan improvisaatio perustuu pitkälti luottamukseen.

– Lavalle ei voi mennä, jos ei luota toiseen henkilöön. Jos esimerkiksi pelkäisin, että Rami päästelee suustaan mitä sattuu, niin silloin olisi vaikea luottaa toiseen. Mutta tiedän, että hän pystyy kääntämään asioita ja pystyy pelastamaan tiukasta paikasta. Tyypit näkee sen, jos tarvitsen apua, ja ne pelastaa mut.

– Esityksessä pitää tuntea ja luottaa vastanäyttelijäänsä aika lailla sataprosenttisesti. Muuten se menee varomiseksi, Mäkilaine täydentää.

Kokemuksen perusteella oppii myös tunnistamaan, milloin kaveri on pulassa.

– Sen aistii – silmistä. Siinä on se aivan pieni kulmakarvan nousu. Se on tullut ajansaatossa.

– Pieni muutos äänensävyssä, Soidinaho täydentää.

Millainen on improvisaation kannalta paras mahdollinen yleisö? Ryhmän mukaan se on aktiivinen: osallistuva, iloinen, hyväksyvä ja vuorovaikutuksessa.

– Ei tarvi olla mitään huutonaurua. Ei me sitä kaivata. Me emme yritä olla hauskoja: hauskuus tulee, jos se tulee, Mäkilaine toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat