Puheenaihe

Asuntolainatilastot notkahtivat – kotitaloudet aiempaa pidättyväisempiä lainanotossa

Pankkibarometrin mukaan kotitalouksien luotonkysyntä on vuoden toisella neljänneksellä ollut laimeampaa kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Kuvituskuva.

Arkisto/Tiina Mutila

Kotitaloudet hakivat toisella vuosineljänneksellä aikaisempaa vähemmän lainaa, selviää Finanssiala ry:n touko–kesäkuun vaihteessa tekemästä pankkibarometrista.

– Erityisesti kotitalouksien sijoitustoimintaa ja sijoitusasuntojen hankintaa varten otettujen lainojen kysynnän arvioidaan edelleen heikentyvän. Edelleen kotitaloudet haluavat kuitenkin remontoida ja peruskorjata kotejaan, kertoo Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

Myös oman asunnon hankintaan otetaan aikaisempaa pidättyvämmin lainaa. Sitä kuvaava saldoluku on ollut Finanssialan barometrissa positiivinen yli neljä vuotta, mutta luotonoton arvioidaan nyt vähenevän.

Yritysten luotonkysynnässä on havaittavissa hienoista elpymistä.

– Yritysten hyvä taloudellinen tila, maltillinen palkkakehitys ja alhaiset korot tukevat yritysten investointilainakysyntää. Luotonkysynnän odotetaan pysyvän lievässä kasvussa myös tulevana kesänä, Somerla sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat