Puheenaihe

"Suurin syy on aina Päivi Räsänen" – Kirkosta erotaan taas ennätysvauhtia, tämä ryhmä lähtee nyt

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen.

Arkistokuva

Kirkosta erosi tiistaina ennätyksellinen määrä seurakuntalaisia, yhteensä 350 suomalaista. Luku ilmenee eroakirkosta.fi:n laskelmista.

Vuonna 2003 perustettu sivusto on toiminut väylänä jo 690 000 suomalaisen kirkosta eroamiselle, kertoo sivuston perustanut Petri Karisma.

Eropiikkejä tulee silloin, kun ihmiset hermostuvat.

Merkittävin piikki oli vuonna 2010, jolloin Ajankohtaisen kakkosen esittämän homoillan jälkimainingeissa kirkosta erosi 40 000 seurakuntalaista enemmän kuin edellisvuonna.

Petri Karisma arvioi syyn olleen silloin saman kuin nytkin: Päivi Räsänen.

Hän kertoo sivustolle tulevan vuodesta toiseen huomattavia määriä palautteita, joissa eron syyksi kirjoitetaan ainoastaan Päivi Räsäsen nimi.

– Jos pitää nimetä merkittävin yksittäinen syy kirkosta eroamiselle, se on selkeästi Päivi Räsänen, Karisma sanoo.

Ilmiön erityisyyttä korostaa se, että ihmiset kertovat eroavansa kirkosta, koska vastustavat Päivi Räsästä, mutta myös siksi, että kannattavat Päivi Räsästä.

Tällä viikolla noussut kohu juontuu kristillisdemokraattien kansanedustajan ja pitkäaikaisen entisen puheenjohtajan kritiikistä kirkon toimintaa kohtaan.

Räsänen julkaisi tiistaina blogissaan avoimen kirjeen arkkipiispa Tapio Luomalle kertoen harkitsevansa kirkosta eroamista, koska kirkko on virallisesti mukana seksuaalivähemmistöjen tasavertaisuutta ajavassa Pride-paraatissa.

Räsäsen tulkinnan mukaan Raamattu tuomitsee homoseksuaalisuuden synniksi ja häpeäksi, joten kirkon ei tulisi sellaista hyväksyä

– Raamattua elämänsä ja uskonoppinsa auktoriteettina pitäviä kirkon jäseniä pohtii tällä hetkellä, voiko kirkkoa pitää enää hengellisenä kotinaan. He kyselevät, missä tulee vastaan raja, jota ei voi enää ylittää. Tätä pohdintaa käyn itsekin, Räsänen kirjoitti.

– Kirkko ei syyllisty syrjintään, jos se uskaltaa käyttää sanaa synti niin homosuhteista kuin muista avioliiton ulkopuolisista sukupuolisuhteista.

Erosivuston palautteiden perusteella Petri Karisma näkee, että Räsäsen kohukirjoitus sanoittaa huomattavan ihmisjoukon mielipiteitä.

Karisma kokee Päivi Räsäsen sanojen painavan erityisen paljon siksi, koska hän on ainoa suomalainen poliitikko, joka kertoo rehellisesti uskonnollisten arvojensa vaikutuksesta politiikkaansa.

– Nyt kirkosta eroamisia tulee eniten ihmisiltä, jotka vastustavat kirkon osallisuutta Pride-tapahtumassa, Karisma sanoo.

Hän kertoo noin 30–40 prosentin eroavista jättävän sivustolle perustelun siitä, miksi jättää kirkon.

Karisman mukaan perusjakauma on se, että kirkosta erotaan tasaiseen tahtiin kirkollisveron säästämiseksi, toiminnasta etääntymisen vuoksi, maallistumisen takia tai arvoerojen tähden.

Hän ei usko kirkon voivan estää jäsenmääränsä vähenemistä, vaikka se tekisi mitä.

– Maallistuminen etenee kaupungistumisen, vaurastumisen ja sivistymisen lisääntyessä, Karisma katsoo.

– Jännä juttu kuitenkin, kuinka Päivi Räsäsen avoimuus ja rehellisyys luovat ne suurimmat eropiikit.

Oletko kirkon jäsen?

En, erosin aatteellisista tai omaan tuntoon liittyvistä syistä
43% (808 ääntä)
Kyllä, mutta harkitsen eroa
18% (338 ääntä)
Kyllä, en ole koskaan edes harkinnut eroa
17% (321 ääntä)
En, erosin taloudellisista syistä
15% (274 ääntä)
Kyllä, olen käynyt jaakobinpainin ja haluan pysyä jäsenenä
7% (126 ääntä)
Ääniä yhteensä: 1867

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat