Urheilu

F1-kuski tilitti pettymystään – "Se ei ollut normaalia asfalttia"

Nico Hülkenberg

MTV palvelun uutisvideo

Saksalaisen F1-kuljettajan Nico Hülkenbergin kotikisa päättyi jättimäiseen pettymykseen sunnuntaina Hockenheimissa.

Hülkenberg oli kiinni jopa uransa ensimmäisessä podiumissa, mutta teki virheen radan viimeisessä mutkassa ja kolaroi autonsa seinään tuhoisin seurauksin 40. kierroksella.

Kisa päättyi siihen ja pettymyksen voi aistia TV-ruutujenkin välityksellä.

– En edes tiedä mitä sanoa. Fantastinen suoritus tiimiltä ja minulta itseltäni. Sitten täysin yhtäkkiä menetin autoni hallinnan ja osuin ratavalliin, Hülkenberg kertasi kisan jälkeen GP-fans-sivustolla. 

Hülkenberg ajautui radan ulkopuolelle asfaltille, joka oli kuitenkin sateen vuoksi hyvin liukas.

– Se ei ollut normaalia asfalttia. Se oli kuin luistinrata! En pystynyt hallitsemaan autoani siellä. En voinut painaa kaasua sen enempää kuin jarruttaakaan, saksalainen suri.

Renault-talli onnistui taktisesti erinomaisesti Saksassa, mutta yksi virhe maksoi kaiken.

– Tätä on vaikea niellä. Olen pahoillani tiimin puolesta, joka teki loistavan taktiikan. Kaikki oli hyvin siihen hetkeen saakka, mutta kisat kai kuuluu ajaa loppuun.

 

 

Saksalaisen ohella monen muunkin nimimiehen kisa päättyi pettymykseen.

Formula ykkösten pistejohtaja Lewis Hamilton oli Saksan osakilpailussa maalissa vasta 11:s, vaikka starttasi paalupaikalta. Hamilton teki kisassa useita ajovirheitä ja sai myös viiden sekunnin aikasakon tultuaan varikolle väärää reittiä.

– Oli vain huono päivä ja huono viikonloppu. Paljoa enempää sanottavaa ei juuri ole. Varmaankin huonoin päiväni töissä pitkiin aikoihin, Hamilton sanoi Planet-F1:n mukaan.

Hamilton ilmoitti olevansa tyytyväinen siihen, että kisa on ohi.

– Osuma seinään ei paljoa auttanut. Ei myöskään slicksirenkaiden valinta, kun satoi. Monen asian summa. Paljon kisoja on vielä edessä, joten tulemme takaisin vahvempina, Hamilton sanoi.

Hamilton johtaa MM-sarjaa yhä 39 pisteellä, sillä hänen Mercedes-tallikaverinsa Valtteri Bottas ajoi ulos ja keskeytti.

 

 

Ville Hirvonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Räikkönen saa sittenkin pisteet Saksasta? Alfa Romeo uskoo tuomareiden mielen muuttuvan29.7.2019 07.32
Mercedes-pomo löysi erikoisen syyn epäonnistumiselle – "Ei pitäisi pelleillä"29.7.2019 07.36

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat