Urheilu

Latvala: Hurjaa vauhtia painelevan Tänakin säädöt aivan toiset kuin omassa autossa – "Kuulun itse old school -sukupolveen"

Jari-Matti Latvala

Lehdistökuva / Toyota

Toyotan Jari-Matti Latvala on Suomen MM-rallissa toisena, kun perjantain aamupäivän pätkät ovat ajettu. Latvalan vauhti on ollut läpi päivän hyvää, mutta suomalainen ei ole pystynyt vastaamaan tallikaverinsa Ott Tänakin vauhtiin. Virolainen on painanut todella kovaa koko päivän.

– Ei voi muuta kuin kehua. Hän on löytänyt jotain ajamiseensa vielä lisää tämän vuoden puolella. Hän ajaa erittäin siististi ja osaa jarruttaa pehmeästi, Latvala hämmästeli.

Tänakin auton asetukset poikkeavat Latvalan autosta olennaisella tavalla.

– Hän ajaa sellaisella setupilla, että se auto kääntyy todella nopeasti. Hän malttaa odottaa siihen hetkeen, että auto ottaa pidosta kiinni ja saa siten parhaan mahdollisen kiihtyvyyden. Olen itse yrittänyt ajamaan samanlaisella setupilla, millä Ott ajaa, mutta en vaan pysty siihen, Latvala sanoi.

Latvala itse ajaa hieman erilaisella autolla.

– Kuulun vielä sellaiseen old school-sukupolveen. Kun minä aloittelin ajamaan, niin silloin ajettiin vielä vähän enemmän poikittain, Latvala naurahti.
Latvala on kuitenkin nauttinut Suomen sorateistä.

– On ollut kyllä kiva ajaa. Hienoja pätkiä. Eilen oli jo sellainen ajatus, että nyt vaan Harju järkevästi läpi ja katsotaan sitten tätä päivää, Latvala sanoi.

Perjantaina ajetaan vielä viisi erikoiskoetta. Harju ajetaan illalla vielä toiseen kertaan Jyväskylän keskustassa.

– Täytyy vaan antaa mennä ja antaa parhaansa. Kilpailu on tällä hetkellä todella tiukkaa. Erot ovat hyvin pieniä ja kaikki ajavat niin tasaisesti, ettei virheisiin ole varaa. Ne kostautuvat nyt nopeasti, Latvala linjasi.

Ville Hirvonen, Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat