Urheilu

Tänak yllättyi itsekin vauhdistaan – "Pakko sanoa, että nyt on paljon tiukempaa"

Ott Tänak vauhdissa Jyväskylän MM-rallissa.

Sami Saarenpää / arkisto

Toyotan Ott Tänak joutui auraajan rooliin perjantaina aamupäivällä Suomen MM-rallissa. Haastavasta lähtöpaikastaan huolimatta virolainen johtaa rallia kuuden ajetun EK:n jälkeen. Virolaistähti on itsekin yllättynyt kovasta vauhdistaan.

– En todellakaan odottanut tätä. Tämä on ollut todella haastavaa, sillä teillä on ollut paljon irtosoraa ja liukasta. Olemme kuitenkin onnistuneet saamaan hyvän ajofiiliksen päälle heti alusta lähtien. Fiilis on ollut hyvä ja olen ollut alusta lähtien ihan rajoilla, Tänak kommentoi päivähuollossa.

– Olen tehnyt päivän aikana pari pienempää virhettä, mutta aamupäivän kaksi viimeistä pätkää tulivat todella puhtaasti.

MM–sarjan johtaja ajaa tällä hetkellä tallikavereitaan vastaan, eikä pahimpia MM–uhkaajiaan. Jari-Matti Latvala hengittää niskaan toisella sijalla.

– Pakko sanoa, että tämä on ollut paljon tiukempaa, mitä se oli viime vuonna. Kaikki puskevat nyt todella kovaa ja Citroen ja Hyundai ovat parantaneet ja ovat nyt paljon lähenpänä meitä kuin viime vuonna. Täytyy ajaa kovaa, että pysyy kärjessä, Tänak suunnitteli.

Autonsa käyttäytymiseen Tänak on ollut päivän aikana tyytyväinen. Muutoksia ei ole tulossa päivähuollon aikana.

– Ei tule mieleen mitään muutoksia. Olen kokonaisvaltaisesti tyytyväinen autoon tällä hetkellä, Tänak sanoi.

Ville Hirvonen, Jyväskylä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Latvala: Hurjaa vauhtia painelevan Tänakin säädöt aivan toiset kuin omassa autossa – "Kuulun itse old school -sukupolveen"2.8.2019 14.38

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat