Paikalliset

Keskustorille kaavaillaan ensi kesäksi yhtenäistä ilmettä – päätös teltoista pitää tehdä tämän vuoden aikana

Riina Haapala

Seinäjoen Keskustorin myyntipaikoille suunnitellaan hankittavaksi yhteneväisiä telttoja.

Into Seinäjoen kaupunkikeskustan kehityksestä vastaava Niina Koskipalo kertoo, että yhteneväisen visuaalisen ilmeen tarve nousi esiin kaupunkilaisille elokuussa järjestetystä Keskustori-kyselystä.

– Kaupunkikeskustan kehittämistyöryhmässä katsottiin tuloksia ja sovittiin kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemen kanssa, että lähdemme suunnittelemaan ensi vuodeksi yhtenäistä ilmettä, Koskipalo kertoo.

Mallia on haettu Helsingistä, jossa kaupunki on antanut torimyyjille ilmaiseksi käyttöön kahta erilaista telttaa.

– Seuraavaksi lähdemme katsomaan, minkä kokoista ja väristä telttaa saadaan. Kaikkien ei varmasti ole mahdollista toimia teltassa, mutta ainakin suurimman osan.

Päätökset siitä, tuleeko Seinäjoen Keskustorin torimyyjille yhtenäinen ilme, pitää tehdä tämän syksyn aikana. Aikataulu ei ole vielä varmistunut, mutta jos yhtenäiseen ilmeeseen päädytään, siihen pitää varata rahaa ensi vuoden budjetista.

– Kyse on pienestä summasta, mutta merkitys on iso, Koskipalo sanoo.

Koskipalon mukaan mielenkiintoista on se, että puolet kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että torimyyntipisteiden yhtenäiseen ilmeeseen voidaan käyttää kaupungin verorahoja.

– Tämä on signaali kaupungille, että yhtenäinen ilme koetaan tärkeäksi.

Keskustorin ensimmäinen kesä meni Koskipalon mukaan harjoitellessa. Kun suunnitelmia tehtiin, oli vielä tieto, että kahvilapaviljonki ja esiintymislava tulevat.

– Sitten lähti vielä Vekselin terassi rakentumaan. Monta muuttujaa oli matkassa ja tämä kesä meni harjoitellessa. Aika monta kymmentä versiota tehtiin vielä keväällä myyntipaikoista, Koskipalo kertoo.

Torimyyjille tehtiin myös oma kysely, jossa esiin nousi toive tapahtumista. Kaupunki ei itse tuota tapahtumia, mutta Koskipalon mukaan tavoite on saada torista tapahtuma-alusta.

– Meillä on ollut periaate, että tapahtumat saa järjestää ilmaiseksi. Meidän pitää sitä markkinoida, Koskipalo kertoo.

Koskipalon mukaan myös esiintymislava pitää torille saada.

– Kahvilasta voi olla montaa mieltä, mutta minun näkemykseni mukaan ympärivuotinen esiintymislava pitää tulla.

Ensi kesää varten torin ympärillä toimivia yrityksiä aiotaan osallistaa nykyistä enemmän. Koskipalon mukaan Keskustorin myyntipisteet tulevat todennäköisesti pienenemään nykyisestä.

– On myös tehty alustava päätös, että kontteja ei sallita, vaan pitää olla teltta tai renkaat alla. Torilla on arvokas alusta, jonka ei haluta tuhoutuvan. Konttien laittaminen vaurioittaa pintaa. Halutaan myös, että torilla on vähän kevyemmän näköistä, Koskipalo kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat